Onko pitkäkarvainen collie aggressiivinen rotu?

Pitkäkarvainen collie nähdään median silmissä yleensä lasten elokuvista ja kirjoista tuttuna Lassiena: opettamattakin viisaana sekä ystävällisenä ja uskollisena koirana, joka on valmis tekemään omistajansa eteen mitä vain. Ei siis ole ihme että aihe herätti voimakasta keskustelua, kun pitkäkarvainen collie nousi Helsingin yliopiston tutkimuksessa koirien aggressiivisimpaan päähän.

Media on värittänyt monista koiraroduista erilaisia stereotypioita, joihin törmätään hyvin usein: sekarotuinen koira on huonompi kuin puhdasrotuinen, chihuahuat ja muut pienet muotikoirarodut ovat ärhäköitä haukkujia ja monet leveä- ja lyhytpäiset sekä isompi kokoisemmat koirarodut ovat aggressiivisia — lista on lähes loputon, ja erilaisia stereotypioita löytyy lähes kaikista koiraroduista tai roturyhmistä.

Kuten pitkäkarvaisten collieiden kanssa, ennakkoluulot voivat olla myös positiivisia. Tietyn koirarodun, kuten esimerkiksi rottweilerin, pitbullin tai saksanpaimenkoiran näkeminen aggressiivisena on kuitenkin väärin, sillä asia ei ole niin: mikään rotu ei ole aggressiivinen.

Aggressiivisesta koirasta puhuttaessa mieleen saattaa piirtyä kuva, jossa aggressiivisuus esiintyy jatkuvasti tapahtuvana ja näkyvänä. Siksi esimerkiksi stereotyyppisesti aggressiivisena pidettyä koirarotua pidetään huonona rotuvaihtoehtona lapsiperheisiin mikäli tietää rodusta vain sen, millaisena sitä pidetään esimerkiksi mediassa rotuun tutustumatta.

Aggressiivisuus ei ole koskaan luonteenpiirre

Aggressio ei ole koskaan luonteenpiirre tai ominaisuus, vaan se on tietystä asiasta johtuvaa tai tietyn tunteen kanssa esiintyvää käytöstä. Käytöksen ja sen taustalla olevan tunteen selvittäminen on tärkeää ja sitä varten on mietittävä, millaisissa tilanteissa aggressiivista käyttäytymistä esiintyy ja mikä ajaa aggressiivisesti käyttäytyvän koirayksilön niihin tilanteisiin; Aggressio on selviytymis- ja toimintamalli: eläimestä tulee tilanteessa aggressiivinen, kun se ei näe muuta tapaa toimia, päästä tilanteesta pois tai helpottaa tilannetta: aggressiivisuus on helppo tapa puolustaa itseään. Aggressiivista käyttäytymistä on kuitenkin monenlaista, eikä se kaikki ole suoraa aggressiota eli negatiiviseksi miellettävää.

Aggressiivisuus ja pelko kulkevat käsi kädessä

Helsingin yliopiston koirien geenitutkimusryhmä tarkasteli useiden riskitekijöiden yhteyttä koirien aggressiiviseen käyttäytymiseen yli 9 000 koirayksilön aineiston avulla¹: Samalle käytökselle on usein useita syitä, ja aggression taustalla tai sen kanssa voi olla myös muita tunteita, kuten arkuutta, pelkoa ja kipua. Myös käyttäytymistarpeet ovat yhteydessä toisiinsa — erityisesti aggressiivisuus ja pelko sekä impulsiivisuus, eroahdistus ja stereotyyppinen käyttäytyminen².

Helsingin yliopiston professori Hannes Lohen tutkimusryhmä selvitti sekä omistajiin että vieraisiin ihmisiin kohdistuvaa aggressiivisuutta. Koira luokiteltiin aggressiiviseksi, jos se murisi usein tai oli yrittänyt näykätä tai purra ihmistä ainakin silloin tällöin kyselyssä kuvatuissa tilanteissa.¹

Collieiden arkuus

Koiran pelokkuus oli tutkimuksen mukaan vahvasti yhteydessä aggressiiviseen käyttäytymiseen: pelokkailla koirilla oli suurempi todennäköisyys käyttäytyä aggressiivisesti.

Lohen tutkimusryhmässä mukana oleva Milla Salonen teki väitöskirjansa (Complex traits, complex results — The genetic, demographic and environmental factors of cat and dog behaviour) koirien ja kissojen käyttäytymisen monimutkaisuudesta tutkimalla siihen vaikuttavia ympäristö- ja geneettisiä tekijöitä samanaikaisesti sekä koirilla että kissoilla. Väitöskirjan käyttäytymis- ja ympäristötekijäaineisto kerättiin internet-kyselyillä, joissa oli mukana 13 715 koiraa.

Ääni- ja alusta-arkuudet ovat colliella rotuna hyvin yleisiä. Arkuus näissä voivat olla kahdenlaisia; Oikea ja koiranpennun mukaan etenevä sosiaalistaminen ja totuttaminen arastuttaviin asioihin voi vähentää arkuutta ja arkuus voi lopulta poistua koiran ollessa aikuinen. Mikäli arkuus on kuitenkin periytynyt, se ilmenee ja sen todennäköisyys kasvaa vasta koiran kasvaessa².

Ääniarkuus on yleistä myös muillakin koirilla: Väitöskirjatyön tulosten mukaan jopa joka kolmannella koiralla esiintyy ääniarkuutta, ja lisäksi lähes joka kolmas koira ilmentää myös pelkoa (29 %)².

Koirarotujen väliltä löytyi myös sellaisia eroja, jotka eivät selity ympäristötekijöillä. Väitöskirjatyössä yksi näistä oli aggressiivinen käyttäytyminen, jonka todennäköisyys on suurin pitkäkarvaisilla collieilla, kääpiövillakoirilla ja -snautsereilla.²

Tämä todennäköisyys on mainittu väitöskirjatyön 9. taulukossa. Ennen sitä on myös taulukot pelosta vieraita ihmisiä kohtaan, hyperaktiivisuudesta ja impulsiivisuudesta, aggressiosta vieraita ihmisiä kohtaan sekä stereotyyppisestä käyttäytymisestä (kärpästen pyydystys ja valojen jahtaus) (taulukko 7A-D). Pitkäkarvaisilla collieilla esiintyi

• pelkoa vieraita ihmisiä kohtaan n. 11 % kaikista koirista,
• hyperaktiivisuutta ja impulsiivisuutta alle 10 % kaikista koirista,
• aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan alle 5 % kaikista koirista ja
• stereotyypistä käyttäytymistä alle 2 % kaikista koirista.

Rodun heikkoudet on tiedostettava, mutta niitä ei saa normalisoida

Aggressiivisuuden esiintyminen pitkäkarvaisella colliellakin on siis totta, vaikka on huomioitava myös se, että tässä tapauksessa lähteenä on vain yksi väitöskirjatyö sekä se, että pitkäkarvaisia collieita oli pieni otanta. Aggressiivisuuteen jumittumisen sijaan tulisi tarkastella tutkimuksen todellisia prosentteja ja katsoa, mistä aggressiivisuus johtuu, miten se ilmenee ja miten sitä voidaan vähentää.

Monet pitkäkarvaisen collien omistajat ja rotua kasvattavat ovat tietoisia esimerkiksi collieiden arkuudesta ja asian tiedostamisen lisäksi asiaan kiinnitetään huomiota esimerkiksi rodun jalostuksessa sekä sosiaalistamisessa, totuttamisessa ja kouluttamisessa. Vaikka arkuutta esiintyykin melko paljon pitkäkarvaisilla collieilla, on muistettava samalla, että mikä tahansa koira voi olla arka tai tulla sellainen. Koiranpennulla ei ole synnyttyään mitään kokemuksia sitä ympäröivästä maailmasta, ja collien yleisesti herkän ja pehmeän persoonan vuoksi on tärkeää, että kokemusten kanssa edetään koiran mukaan. Sama asia pätee myös muutenkin — puhuttiin sitten minkä rotuisesta koirasta tahansa.

Vaikka arkuus on yleistä, sitä ei saa normalisoida. Arkuus on asia, jonka eteen voi tehdä asioita sosiaalistamisen, totuttamisen sekä koulutuksen merkeissä, ja arkuutta voi helpottaa myös tietyillä valinnoilla, mikäli koiralla oleva arkuus on periytynyttä. Ihminenkin voi siis vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten koira kasvaa ja millaiseksi se kehittyy. Koirayksilön heikkoudet eivät ole automaattisesti esimerkiksi koiran, kasvattajan tai rodun syy.

Lue myös:

• Lifedream Colliet: Koiran pelot, ääniarkuus ja eroahdistus, Tiira 3.3.2019 (Julkaistu 15.3.2019)
• Pehkon elämää: Rakkaudesta rotuun (Julkaistu 22.5.2018)

LÄHTEET:

¹Helsingin yliopisto: Koi­rien ih­mi­siin koh­dis­tu­va aggres­sii­vi­nen käy­tös joh­tuu usein pe­los­ta (Salla Mikkola, Milla Salonen, Jenni Puurunen, Emma Hakanen, Sini Sulkama, César Araujo & Hannes Lohi: Aggressive behaviour is affected by demographic, environmental and behavioural factors in purebred dogs. Scientific Reports, 2021.) (Luettu 5.5.2021)

²Milla Salonen: Complex traits, complex results — The genetic, demographic and environmental factors of cat and dog behaviour. Helsingin yliopisto, 2020.

³Salla Mikkola, Milla Salonen, Jenni Puurunen, Emma Hakanen, Katriina Tiira, Sini Sulkama, César Araujo & Hannes Lohi: Prevalence, comorbidity, and breed differences in canine anxiety in 13,700 Finnish pet dogs. Scientific Reports 10, 2962, 2020.

Kuvat: Eveliina Piispanen / Pieni kuvaus

TOKO:n alkeita (video)

Päästiin Sillan kanssa mukaan TOKO:n alkeiskurssille, joka alkoi pari viikkoa sitten. Ensimmäisellä kurssikerralla aloiteltiin perusasentoa ja tehtiin erilaisia kontakti- ja häiriöharjoituksia. Nyt eilen, eli toisella kerralla alettiin rakentamaan muutamia tehtäviä konkreettisemmin, ja saatiinkin kotiläksyksi niiden treenaamista. Otettiinkin kotiläksyt heti tänään treenattaviksi, ja Silla oli todella taitava!

Oon tosi tyytyväinen siihen, millainen meidän perusasento on! Vaikka siinä virheitä onkin (palkkaan/ohjaan Sillan liian eteen enkä huomaa aina sen vinoutta), se rakentuu ja parantuu kuitenkin tosi kivaan tahtiin.

Silla innostui eilen tosi paljon kierron harjoittelemisesta, ja tajusikin sen todella hyvin. Sama on myös istu-maahan vaihdossa. Täytyisi itse vaan keskittyä siinä enemmän siihen miten Sillaa ohjaan, että se siirtyisi maahan selkälihaksilla eikä hyppäisi pupuna ilmaan. Liike on kuitenkin sen verran rankka kun selkälihaksia ei olla niin paljoa jumpattu, eli pupuloikat on ihan ymmärrettäviäkin. 

(Linkki videoon.)

Pohdintaa sairaa(lloise)n kauniista koirista

Koirien, ja etenkin brakykefaalisten eli lyhytkalloisten koirien jalostuksesta puhuttiin paljon viime kesänä ja syksynä, kun Eläimellistä viestintää -blogin kirjoittaja Sari nosti asian esille ja kun Suomen Kennelliitto alkoi kyseenalaistamaan Helsingin yliopistossa tehtävän koirien perinnöllisten sairauksien tutkimusta. Sama aihe on pinnalla koirapiireissä parikin kertaa vuodessa, kun aiheesta keskustellaan eri paikoissa. Keskustelua on herättänyt muun muassa Ylen Docstop-sarja, jonka yhdessä jaksossa käytiin läpi erilaisia jalostuksesta aiheutuneita terveysongelmia.

Esimerkiksi katsoessa mopseja, huomaa ihopoimun, jonka alla on kuoppa siinä, missä koirilla olisi normaalisti kuono. Kuono on jalostettu mopseilta lähes pois viimeisen sadan vuoden aikana. Myös esimerkiksi bullterrierit, basset houndit, bokserit, bulldoggit, mäyräkoirat, saksanpaimenkoirat ja bernhardinkoirat¹ ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana jalostuksen johdosta ulkonäöllisesti todella liioitellusti.

Ihminen on jalostanut koirarotuja sellaisiksi, että osa niistä kärsii syntymästään asti ja osa kärsii eri tavoin koko elämänsä. Toisin sanoen ihminen on jalostanut koiria, joiden jokainen henkäys on vaikea, joiden aivot eivät mahdu kalloon ja joiden nivelet ja nikamat ovat epämuodostuneita.

Miten on mahdollista, että jalostetaan ja lisätään luustovikaisia koiria, jotka ihmisillä tarkoittaisi vakavaa sairautta? Jos nämä luustovikaiset koirat olisivat ihmisiä, ne olisivat vammaisia ihmisiä. Mutta kun ne ovat koiria, viat ovat rotuominaisuuksia.

On pöyristyttävää, kuinka paljon täällä on koiria ja kuinka paljon täällä kasvatetaan koiria, jotka ovat näin sairaita ja joilla on näin huono olla. Jos uskotaan evoluutioon, niin minkään luonnonvalinnan mukaan nämä koirat eivät olisi edes elossa.

Ei terveempi, vaan terve

Outoutta lisää se, että vaikka sairaita rotukoiria on paljon, niitä pidetään silti yleisesti terveenä esimerkiksi rotujärjestöjen ja Kennelliiton toimesta.

Moni rotu on joutunut tähän epäterveeseen jamaan siksi, että ne ovat suurimmalta osin seurakoiria: tietty muotti ja sen ansiosta saatu näyttelymenestys on päässyt määrittämään jalostusta, koska näillä roduilla ei ole enää varsinaista käyttötarkoitusta, jota varten rotua vietäisiin eteenpäin.

Laatikon sisältö epäterveiden koirien suhteen on siis suurempi, sillä epäterveitä ja terveysongelmallisia koiria eivät ole vain brakykefaaliset koirat.

Terveysongelmien suhteen ei ole tehtävissä muuta kuin se, että otetaan jalostuskriteeriksi ulkomuodon sijasta koiran terveys; Muutamien rotujen kohdalla terveystilanne on todella huono, ja sen muuttaminen vaatii suuren työn. Suuresta työmäärästä huolimatta terveysongelmat tulisi nähdä vakavampina asioina — Sen sijaan, että keskityttäisiin rodun terveemmäksi saamiseen, tulisi asettaa tavoite siihen, että rotu olisi terve. 

Lue myös:

• Eläimellistä viestintää, Sari Toivola: Söpöyden hinta (Julkaistu 14.5.2020)
• Yle Uutiset, Sanna Savela: Osassa lyhytkuonoisia rotuja ei ole enää yhtään perimältään tervettä koiraa – professori: "Roturisteytykset ainoa keino, jalostus ei enää auta" (Julkaistu 16.10.2019)
• Animalia Media, Laura Uotila: Ylijalostus – laillista kipua ja kärsimystä (Julkaistu 2.12.2017)

LÄHTEET:

Yle, Docstop: Sairaan kaunis koira. (Katsottu 11.4.2021)

¹PDSA: Exaggerated Features — How dogs are changed in 100 years of breeding. (Luettu 11.4.2021)

Kuvat: Eveliina Piispanen (Pieni kuvaus)

Sähköiskuja, lyömistä ja potkimista — Nyt on viimeistään aika siirtyä eettisesti hyväksyttävään eläinten kouluttamiseen

Oikeutta eläimille -eläinoikeusjärjestö valmistelee kampanjaa, joka nostaa esille suojelukoiraharrastuksen väkivaltaiset koulutusmenetelmät. OE on kuvannut videomateriaalia, joka paljastaa miten koiria lyödään, potkitaan sekä rangaistaan piikki- ja sähköpannoilla. Kampanjoitava aihe ei ole mikään pikku juttu, sillä nämä koulutusmenetelmät ovat laittomia.

Vaikka OE:n jakama videomateriaali on Suomen Saksanpaimenkoiraliiton koulutuksista ja treeneistä, on tärkeää muistaa, että näiden videoiden takana ei ole itse saksanpaimenkoiraharrastajat: videoilla näkyy paljon muitakin koirarotuja. Syypää tällaiselle koirien kohtelulle ei siis ole yksittäinen rotuharrastajapiiri tai laji, vaan edelleen jaettava uskomus siitä, että koiraa pitäisi fyysisesti rangaista.

Suojelukokeessa on kolme osuutta: jäljestys-, tottelevaisuus- ja varsinainen suojeluosuus. Suojeluosuudessa tarkastellaan ja arvioidaan koiran kuormittuvuutta, itsevarmuutta, hermojen hallintaa, tasapainoista viettirakennetta ja luonnollista aggressiokäyttäytymistä, joka tarkoittaa hallittua ja ohjattavaa aggressiota¹.

Kouluttaa voi myös eläintä satuttamatta

Vaikka tästä kampanjasta näkee koirien fyysisen kurittamisen, on muistettava, että suojelua kuten muitakin koiralajeja voi harrastaa ilman sitä; Koiria voi kouluttaa suojelussakin vahvisteilla. Kun vahvisteita eli palkkaamista käytetään oikein ja koiralle sopiva vahviste on löytynyt, koiraa päästään kouluttamaan kaikista parhaimmalla tavalla: uuden oppiminen on koiralle mieleistä ja se on motivoitunut.

Koulutustapoja on monia, ja vahvisteiden lisäksi koiraa kuten muitakin eläimiä voidaan kouluttaa rankaisuilla. Rankaiseminen ei kerro eläimelle, mitä siltä halutaan, ja siksi vahvisteiden käyttö on paljon nopeampi koulutustapa: kun koiraa palkataan, se tietää yhden asian mistä se saa palkkaa, ja siksi palkittu käytös lisääntyy. Kun koiraa rangaistaan, se tietää yhden asian mistä se ei saa palkkaa eikä se myöskään tiedä, mistä se ylipäätään saisi palkkaa: vahviste vahvistaa ja rankaiseminen vähentää.

Rankaisulla kouluttaminen voi alkaa helposti myös turhauttamaan koiraa, ja rankaisujen voimasta ja esiintyvyydestä riippuen ne voivat tehdä koirasta myös haluttoman oppimaan ja saada aikaan esimerkiksi erilaisia käytösongelmia.

Rankaisun takana on usein johtajuusajattelu, joka on tieteellä vääräksi todistettu

Kun koiraa tai mitä tahansa muuta eläintä koulutetaan rankaisemalla, rangaistuksen käytön takana on usein ajatusmaailma siitä, että ihmisen tulisi olla johtaja eli eläimen yläpuolella. Kuten hevoslaumassakaan, myöskään koirilla ei ole johtajaa — eikä susillakaan, vaikka niin usein väitetään: Niin sanottu johtajasusi ei hallitse toisia susia vaan olemassa olevia resursseja —  eikä se tee sitä alistamalla tai rankaisemalla toisia; Miksi kukaan haluaisi edes kunnioittaa sellaista johtajaa, joka käyttäytyy perusteettomasti, aggressiivisesti ja arvaamattomastikin laumanjäseniä kohtaan?

Ne rankaisukeinot, joista Oikeutta eläimille -eläinoikeusjärjestö kertoo kampanjassaan, ovat sähkö- ja piikkipanta sekä muun muassa koiran lyöminen ja potkiminen ohjaajan toimesta. Myös Yle on julkaissut yhden näistä videoista, ja se löytyy klikkaamalla tästä.

Miksi kirjoitan tästä?

Olen ollut mukana paikkakuntamme palveluskoiralajitreeneissä enemmän ja vähemmän vuodesta 2017. Vaikka emme treenaakaan suojelua vaan henkilöhakua ja jäljestystä, olen silti nähnyt koulutuskentillä, että koiria kohdellaan rajusti ja niitä rangaistaan fyysisesti. Olen itsekin rangaissut koiriani ennen kuin luin positiivisesta vahvistamisesta ja ajatusmaailmani koulutuksen ja eläinten kohtelemisen suhteen alkoi muuttumaan 2015 vuoden jälkeen.

On muitakin tapoja kouluttaa ja oma ajatustapa voi muuttua, ja se on tärkeää pitää mielessä.

Harrastin palveluskoiralajeja perheemme lapinporokoiran kanssa, ja tällä hetkellä meillä on viiden kuukauden ikäinen pitkäkarvaisen collien pentu Silla, jonka kanssa teen pohjia kohti hakua ja TOKO:a. Silla on luonteeltaan sellainen, että se lukee ihmistä todella paljon ja jos olen ollut aiemmin vihainen, Silla aistii sen eikä uskalla tulla luokseni, ennen kuin olen täysin rauhoittunut. En pysty edes kuvittelemaan, miten Silla reagoisi, jos sitä koulutettaisiin fyysisesti rankaisemalla saati sillä käytettäisiin piikki- tai sähköpantaa.

Vaikka koirilla, joilla näitä menetelmiä käytetään, onkin usein täysin erilainen luonne kuin Sillalla, se, mitä koira joutuu niiden kanssa kokemaan, on äärimmäisen väärin myös Suomen eläinsuojelulain mukaan:

• 3 § — “Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.”
• 6 § — “Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty. Eläimen sitominen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty. Eläimen on annettava levätä kunnolla ja lisäksi sen on saatava liikkua.”
• 12 § — “Sellaisten eläimen hoitoon, käsittelyyn, kiinniottamiseen, kuljettamiseen, tainnuttamiseen tai lopettamiseen tarkoitettujen välineiden, laitteiden ja aineiden, joiden käyttö ilmeisesti aiheuttaa eläimelle tarpeetonta kipua tai tuskaa, valmistus, maahantuonti, myynti, luovutus ja käyttö on kielletty.”²

Näiden pykälien lisäksi eläinten kohtelusta puhutaan myös 16. pykälässä näin: “Jos eläin voi kilpailuissa joutua alttiiksi kivulle, tuskalle tai kohtuuttomalle rasitukselle, kilpailujen järjestäjän on omalla kustannuksellaan kutsuttava kilpailutilaisuuteen eläinlääkäri valvomaan, että tätä lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan.²” Eläimen kurittaminen fyysisesti on siis kiellettyä kilpailuissa, mikä tekee fyysisestä rankaisemisesta myös tarpeetonta treeneissä, sillä niihin samoihin menetelmiin ja tapoihin ei pysty kilpailuissa ja kokeissa turvautumaan. Tätä samaa pykälää voitaisiin ottaa siis käyttöön myös normaaleissa treeneissä ja koulutuksissakin.

Ihmisillä on jo tietotaitoa kouluttaa ja kohdella koiria eettisesti hyväksyttävästi ja oikein, joten miksi sitä tietoa ja taitoa ei siirryttäisi käyttämään viimeistään nyt kaikkialla?

Lähteet:

¹Saksanpaimenkoiraliitto ry: IPO: Suojelu (Luettu 24.2.2021)

²Finlex: Eläinsuojelulaki 247/1996, § 3, 6, 12 & 16 (Luettu 24.2.2021)

Kuvat: Eveliina Piispanen / Pieni kuvaus. Kuvien koirat eivät liity tapaukseen.

Hevosmyötäisyys ja hevosen parhaaksi toimiminen on päämäärä, jonka saavuttamiseen on ja pitää olla monia keinoja

Perustin syyskuussa Näyttöön perustuvaa hevosharrastusta —Facebook-ryhmän, jossa on tarkoitus jakaa ja oppia tutkittuun tietoon perustuvasta hevosharrastuksesta. Niin sanotut pehmeämmät ja lempeämmät hevostaidot ovat ryhmän keskeisimpiä aiheita ja niitä, joihin liittyen olen jakanut erilaisia tutkimuksia ja artikkeleita. Nämä samaiset “pehmeämmät ja lempeämmät” hevosarvot ja -taidot ovat olleet yhä enemmän pinnalla, kun keskustelu esimerkiksi kengättömyydestä ja kuolaimettomuudesta on kasvanut. Kun katsoo, mitä ihmettä tämä pehmeämpi ja lempeämpi hevosharrastus on, näkee ehkä kuolaimettomia suitsia, kengättömiä kavioita, positiivisen vahvisteen käyttöä ja erilaisen hevosen kanssa työskentelytavan.

On fakta, että vähät varusteet, kengätön kavio ja koulutusmenetelmä eivät kerro siitä, kohdellaanko hevosta oikeasti pehmeästi ja lempeästi. Käsitteet pehmeä ja lempeä tarkoittavat yleensä hevosmyötäisempää harrastustapaa. Pehmeä ja lempeä ovat kuitenkin vaikeita sanoja, sillä usein esimerkiksi se, mikä on ihmiselle pehmeää, on hevoselle kovaa. Samaan tapaan kengättömyys tai kengällisyys eivät kerro mitään luontaisemmasta tai hevosmyötäisemmästä tavasta toimia, sillä monet hevoset tarvitsevat kengät muun muassa huonon kaviorakenteen vuoksi. Tietty koulutusmetodin käyttö ja valintakaan eivät liity siihen, kohdellaanko hevosta hevosmyötäisesti vai ei; On toki olemassa koulutustapoja, joilla hevosta voidaan satuttaa ja jolla hevoselle voidaan tuottaa kipua ja stressiä, mutta näiden huonojen koulutustapojen lisäksi on olemassa myös paljon hyviä koulutustapoja, vaikka positiivista vahvistetta pidetään yleisesti hyvänä ja joskus myös ainoana oikeana.

Kuvat: Niklas Garnholz

Hevosten kanssa on monia tapoja toimia, ja siksi on tärkeää, että jokaisen toimintatavat myös hyväksytään. Jokaisella on toimintatapojensa takana varmasti ajatus ja tieto, miksi hän toimii niin, ja näitä ajatuksia ja tietoa on tärkeä kunnioittaa. Sen lisäksi, että jokainen ihminen on yksilö, myös jokainen hevonen on yksilö. Kaikki toimintatavat eivät sovi kaikille eikä niin ole myöskään koskaan tarkoitettu.

Jokaisella, joka kertoo toimivansa hevosen kanssa pehmeästi ja lempeästi, on toimintansa takana myös varmasti omat ajatukset ja tietotaito. Henkilö A käyttää kuolaimettomia pari kertaa viikossa. Henkilö B:n hevonen asuu pihatossa, ja henkilö C valmentautuu ja kilpailee aktiivisesti. Henkilö D käyttää vain kuolaimia ja pitää hevostaan täysihoitotallilla. Kaikki nämä henkilöt toimivat erilailla, mutta heillä on sama ideologia: he kaikki haluavat toimia hevosmyötäisesti ja hevosensa parhaaksi.

Pehmeästi ja lempeästi hevosen kanssa toimiminen ymmärretään usein väärin: se ei ole itsessään päämäärä. Hevosmyötäisyys ja hevosensa parhaaksi toimiminen on päämäärä, jonka saavuttamiseen on monia keinoja; Jollekin kuolaimettomuus, kengättömyys — ja positiivinen vahvistekin voivat olla niitä keinoja, mutta varustevalinnat, kengittäminen tai kengittämättä jättäminen ja koulutustavan valinta eivät ole kuitenkaan sidoksissa siihen, milloin hevonen voi hyvin: jokainen hevonen on yksilö, ja siksi jokainen valinta täytyy tehdä hevosen mukaan.

Kunnioitetaan jokaisen kanssaharrastajan valintoja: vaikka hän toimisikin eri tavalla, hän tekee varmasti parhaansa hevosensa eteen.

Hevoslauman johtajan pitäisi olla jämäkkä eikä aggressiivinen, vaikka usein sanotaankin toisin

Kuinka moni on nähnyt hevoslauman, jossa yksi tietty hevonen ajaa tai jahtaa muita pois heinien, veden tai lähestyvän ihmisen luota? Kuinka moni on nähnyt vastaavan tilanteen muun eläinlajin kanssa? Entä kuinka moni on kuullut, että juuri tämä muita ajava ja käskevä yksilö on “johtaja”?

Hevoslauman johtajan ei kuulu satuttaa muita hevosia, vaan olla jämäkkä eli assertiivinen: Jämäkkyys ei ole aggressiota, koska sillä ei pyritä vahingoittamiseen.

Aggressio on tunteisiin ja niiden säätelyyn liittyvä ilmiö, joka tähtää itsen, muiden tai ympäristön vahingoittamiseen. Agonistinen käyttäytyminen tarkoittaa aggressiivisissa vuorovaikutussuhteissa esiintyvää käyttäytymistä, joka sisältää hyökkääviä, pakenevia ja tyynnyttäviä eleitä. Agonistinen käytös sisältää kaikki konflikteihin liittyvät käytökset, kuten uhkaus, välttely, tyynnyttäminen ja hyökkääminen.

Kun puhutaan aggressiivisesta hevosesta, mieleen saattaa piirtyä kuva, jossa aggressiivisuus esiintyy jatkuvasti tapahtuvana ja näkyvänä. Aggressiivisuudessa on kuitenkin tärkeää muistaa yksi asia: Aggressio on tietystä asiasta johtuvaa käytöstä, ei luonteenpiirre tai ominaisuus.

Käytöksen ja sen taustalla olevan tunteen selvittäminen on tärkeää, jotta ne voidaan erottaa toisistaan; Samalle käytökselle on usein useita syitä. Haukottelu voi kertoa kylmyyden tunteesta, väsymyksestä tai esiintyä rauhoittavana eleenä ja satulavyötä kiristäessä tapahtuva pureminen tai muu “voimakas” käytös voi kertoa epäsopivasta satulasta, mahahaavasta, pelosta tai muusta kivusta.

Aggressiivisuus johtuu aina jostain. Minkäänlainen aggressiivisuus ei ole “luontaista” tai “normaalia”.

Hevonen on sosiaalinen eläin, ja kaipaa muiden hevosten läsnäoloa. Sosiaalisuus on synnynnäinen ominaisuus ja temperamenttipiirre. Sosiaalisuus ei kuitenkaan takaa hyviä sosiaalisia taitoja, sillä ne opitaan ja ne vahvistuvat kokemuksen, tottumisen ja siedättymisen kautta.

Suora aggressio on toimiva, mutta väärä tapa ratkaista ongelmat

Kun ihminen käyttäytyy aggressiivisesti, sisäinen moraali kertoo, että sellainen toiminta on väärin. Aggressiivisuus on kuitenkin helppo tapa puolustaa itseään, ja jo pieni lapsi ymmärtää, että hän pääsee aggressiivisuudella paljon nopeammin päämääräänsä kuin sosiaalisesti hyväksyttävällä käyttäytymisellä. Lapselle kuitenkin opetetaan jo pienenä, että tilanteet pystytään selvittämään muullakin tavalla, kuin aggressiivisuudella. Tämä ei kuitenkaan näy nykyisessä hevoskulttuurissa, ja hevoslauman keskinäistä aggressiivisuutta toisiinsa pidetään normaalina “johtajuutena”. Sitä, että lauman “johtaja” oikeasti kiusaa ja jahtaa muita, ei pitäisi sanoa johtamiseksi. Tällainen tarkoittaa huonoja sosiaalisia taitoja.

Aggressio liittyy sosiaalisiin taitoihin, sillä aggressio on eräs selviytymis- ja toimintamalli. Tämä toimintamalli tulee käyttöön, kun tilanne on hevoselle ylivoimainen tai se ei keksi muuta tapaa toimia: Kun hevoslauman “johtaja” jahtaa muita hevosia takaa, tämä käytös on oire. Tämän käytöksen takana oleva tunne on käytöksen syy:

• Näkyvä käytös (toisten hevosten jahtaaminen) on oire, ja
• taustalla oleva tunne (itsensä puolustaminen, epävarmuus, pelko) on käytöksen syy.

Millaista johtaminen on ilman aggressiivisuutta?

Aggressiivisuuden ristiriita on siinä, että se on oikeasti hyvin tehokas malli tietyissä tilanteissa, ja se onkin tekijä, joka ajaa synnynnäisesti hyvin paljon konflikteja välttävän eläimen, hevosen, toimimaan aggressiivisesti.

Sosiaalisilla taidoilla

• määritellään omat rajat ja otetaan omaa tilaa,
• puolustaudutaan ja suojaudutaan tarvittaessa sekä
• ollaan rohkeita ja itsenäisiä.
  

Tätä kaikkea pystyy harjoittamaan niin hyvillä kuin huonoilla sosiaalisilla taidoilla. Tässä tapauksessa huonoilla sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan aggressiivisuuteen turvautumista, ja hyvillä taas jämäkkyyttä eli assertiivisuutta.

Hevonen ei ole luontaisesti aggressiivinen, mutta aggressiivisuus taas on luontainen malli, joka otetaan käyttöön silloin, kun ei tiedä, miten muuten voisi toimia ja ratkaista tilanteen. Vaikka assertiivisessa käytöksessä ei ole havaittavissa näkyvää vihaa tai aggressiivista käytöstä, kykyä aggressiivisuuteen tarvitaan kuitenkin jämäkkyyden osana. Jämäkkyys on itsevarmuutta: rauhallista tietoisuutta omasta paikasta ja omista rajoista. Se on hyvää johtamista, jossa ketään ei vahingoiteta.

Tämä blogiteksti on alun perin ylimääräinen ja vapaaehtoinen lyhyt essee aggressiosta (keskittyen hevosiin) psykologian kurssia varten.

Kuvat: Helena Lopes

Lähteet:

Kia Aarnio, Sari Autio, Johanna Jämsä, Petri Paavilainen & Sanna Suomalainen: Skeema 4 — Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2018. 37-42.

Tuulia Appleby: Tasapaino — Hyvinvoinnin huomioiva kouluttaminen -etäseminaari 2020. Muistiinpanot löytyvät tämän linkin takaa.

Mira Pelo, Yle Akuutti: Yliarvostetaanko sosiaalisuutta? (Luettu 18.1.2021)

Mieli, Suomen Mielenterveys ry: Viha (Luettu 18.1.2021)

Liity blogin lukijaksi tästä linkistä!

Ruokinnan webinaarisarja, Elena Autio: Osa 2/2 — Mahahaavahevosen ruokinta ja hevosen suolisto

Suomen St. Hippolyt, Hämeen Hevosjalostusliitto ry, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry, Kymen-Karjalan Hevosjalostusliitto ry sekä Lapin Hevosjalostusliitto ry järjestävät yhdessä Ruokinnan webinaarisarjan, jolla on luennoimassa Elena Autio, eläintieteen tohtori. Webinaarisarjan luennoilla on tarkoitus jakaa tietoa yleisimmistä hevosten ruokintaperäisistä sairauksista, ja luennoissa pureudutaankin ruokintaperäisten sairauksien syihin, hoitoihin ja ennaltaehkäisyyn ruokinnan näkökulmista. Webinaarisarjan ensimmäinen luento koski hevosen ruuansulatuselimistöä, mahahaava ja suoliston toimintahäiriöitä.

Webinaarin luennoitsija Elena on ollut mukana tämän tekstin kirjoittamisessa tarkistamassa, että tiedot ovat oikein. Muistiinpanojen pituudesta johtuen tämä teksti on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään hevosen ruoansulatuselimistöön sekä mahahaavaan. Toisessa osassa on tietoa mahahaavahevosen ruokinnasta sekä hevosen suolistosta.

Linkki ensimmäiseen osaan

Mahahaavan ruokintaperäisiä riskitekijöitä

Mahahaavan ruokintaperäisistä riskitekijöistä on tehty monia tutkimuksia, ja näitä riskitekijöitä on selkeästi muun muassa riittämätön karkearehuruokinta. Jos ruokintavälit ovat yli kuusi tuntia päivällä, riski mahahaavalle kasvaa noin nelinkertaiseksi. Mahassa alkaa kuitenkin ilmetä muutoksia jo 3-4 tunnin kuluttua ruokinnasta, jolloin mahahaavariski kasvaa kun pH alkaa laskemaan.¹ Myös suuri tärkkelyksensaanti on selkeä mahahaavariskiä lisäävä tekijä.

Mahahaavahevosen ruokinta

Mahahaavahevosen karkearehuruokinta

Oli hevosella diagnosoitu mahahaava aiheutunut mistä tahansa syystä, ruokintaan on tärkeää kiinnittää huomiota; Karkearehuruokinta on mahahaavahevosellakin kaiken a ja o riippumatta mahahaavan aiheuttajasta. Hevosen tulisi syödä heinää tai muuta karkearehua mahdollisimman paljon tai hevonen voi olla esimerkiksi vapaalla heinällä, jos se ei liho. Jos hevonen on taipuvainen lihomaan, paras vaihtoehto on antaa karkearehua pieninä annoksina lyhyin ruokintavälein.

Riski mahahaavan uusiutumiselle on suuri, jos hevosen karkearehuruokintaa ei korjata: mahahaavaa ei hoideta pelkillä lääkkeillä.

Karkearehunmäärä tulisi olla vähintään 1,5 kiloa kuiva-ainetta 100 elopainokiloa kohti vuorokaudessa. Tällä laskukaavalla 500 kiloisen hevosen tulisi saada heinää vuorokaudessa vähintään 9 kiloa. Ylipainoisilla tai laihdutettavillakaan hevosilla heinämäärä ei saisi ikinä mennä alle yhden kilon kuiva-ainetta 100 elopainokiloa kohti. Karkearehussa on tärkeää kiinnittää huomiota rehun analyysiin ja siihen, että se on hyvälaatuista.

Ruokintaväli olisi hyvä olla enintään neljä tuntia, mutta yöaikaan tämä väli voi olla vähän pidempikin, kun hevoset lepäävät eniten yöaikaan. Karkearehua olisi siis hyvä jakaa vähintään 5-6 kertaa päivässä, mikäli karkearehunsaanti ei voi olla vapaata. Lisäksi laiduntaminen on hyväksi mahahaavahevosille.

Mahahaavahevosen väkirehuruokinta

Mahahaavahevosen väkirehuruokinnassa on tärkeää, että tärkkelys ja sokeri karsitaan minimiin. Viljojen ja melassin sijaan hevosen ruokinnassa energialähteenä olisi suosittava kuitupitoisia väkirehuja ja rasvoja. Kun hevosella on ollut mahahaava, sen tärkkelyksen sietokyky on heikentynyt ja se sietää enää kolmasosan alkuperäisestä määrästä.

Mikäli hevoselle päätetään antaa kasviöljyjä lisäenergianlähteenä kuitupitoisten rehujen lisäksi, hevonen tulee muistaa totuttaa rasvoihin hitaasti, jotta hevonen oppii hyödyntämään niitä.

Mahahaavan ennaltaehkäisy

Mahalaukun seinämiä suojaa muun muassa

• pellavansiemenet,
• chia ja
• erilaiset kasviuutteet.

Vatsahappoja puskuroi muun muassa

• kalsiumia ja
• magnesiumia sisältävät rehut.

Hevosen suolisto

Suolistolla on terveydelle erittäin suuri merkitys ja vaikutus koko hevosen kehoon; Hermosto säätelee suoliston toimintaa, ja parasympaattinen hermosto edistää ruoansulatusta. Suolisto tuottaa myös hormoneja, entsyymejä, vitamiineja ja välittäjäaineita. Suoliston kunnon tiedetään olevan ihmisillä yhteydessä muun muassa vastustuskykyyn, autoimmuuni-, aineenvaihdunta- ja neurologisiin sairauksiin, mielialaan ja stressitasoon, ja sama pätee varmasti myös hevoseen.

Yleisimpiä syitä suoliston epätasapainotiloihin ja toimintahäiriöihin

Ruokinnalliset tekijät

• ruokinnan äkilliset muutokset
• tärkkelyspitoinen rehu suurina määrinä
• karkearehujen ja nurmen korkeat sokerit
• yksipuolinen ruokavalio (monipuolinen kuitu on tärkeää)
• rehun huono hygieeninen laatu

Ei-ruokinnalliset tekijät

• hampaiden kunto
• hevosen ikä
• suoliston hiekka- ja multakertymät
• stressi
• terveydentila
• liikunnan puute

Vatsa- ja suolisto-ongelmien suurimpia riskitekijöitä ovat pitkät ruokintavälit, harvat ruokintakerrat, monipuolisen kuidun puute, rehujen huono hygieeninen laatu, nopeat ja suuret ruokintamuutokset, suuret väkirehumäärät, tärkkelys- ja sokeripitoiset rehut, kuivat rehut, liian vähäinen juominen, liikkumattomuus sekä stressi.

Lähteet:

Ruokinnan webinaarisarja, Elena Autio — 1. Ruuansulatuselimistö: mahahaava ja suoliston toimintahäiriöt, 7.1.2021, Hämeen Hevosjalostusliitto ry, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry, Kymen-Karjalan Hevosjalostusliitto ry, Lapin Hevosjalostusliitto ry.

¹N. Luthersson, K. Nielsen, P. Harris & T. Parkin: Risk factors associated with equine gastric ulceration syndrome (EGUS) in 201 horses in Denmark. Equine veterinary journal, 2009 Sep;41(7):625-30. doi: 10.2746/042516409x441929. P. Harris, A. Ellis, M. Fradinho, A. Jansson, V. Julliand, N. Luthersson, A. Santos & I. Vervuert: Review: Feeding conserved forage to horses: recent advances and recommendations. Animal, 2017 Jun;11(6):958-967. doi: 10.1017/S1751731116002469.

Kuvat on ottanut Eveliina Piispanen / Pieni kuvaus ellei toisin mainita.

Liity blogin lukijaksi tästä linkistä!

Ruokinnan webinaarisarja, Elena Autio: Osa 1/2 — Hevosen ruoansulatuselimistö ja mahahaava

Suomen St. Hippolyt, Hämeen Hevosjalostusliitto ry, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry, Kymen-Karjalan Hevosjalostusliitto ry sekä Lapin Hevosjalostusliitto ry järjestävät yhdessä Ruokinnan webinaarisarjan, jolla on luennoimassa Elena Autio, eläintieteen tohtori. Webinaarisarjan luennoilla on tarkoitus jakaa tietoa yleisimmistä hevosten ruokintaperäisistä sairauksista, ja luennoissa pureudutaankin ruokintaperäisten sairauksien syihin, hoitoihin ja ennaltaehkäisyyn ruokinnan näkökulmista. Webinaarisarjan ensimmäinen luento koski hevosen ruuansulatuselimistöä, mahahaava ja suoliston toimintahäiriöitä.

Webinaarin luennoitsija Elena on ollut mukana tämän tekstin kirjoittamisessa tarkistamassa, että tiedot ovat oikein. Muistiinpanojen pituudesta johtuen tämä teksti on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään hevosen ruoansulatuselimistöön sekä mahahaavaan. Toisessa osassa on tietoa mahahaavahevosen ruokinnasta sekä hevosen suolistosta.

Linkki toiseen osaan

Vaikka hevonen kesyyntyikin noin 5 000 - 10 000 vuotta sitten, hevonen on syönyt ihmisen tarjoamia väkirehuja vasta noin 200 vuotta. Tästä johtuen on edelleen tärkeää kiinnittää huomio siihen, että hevoselle syötettävät rehut tukevat hevosen ruoansulatuselimistöä. Kun mietitään hevosen ruokintaa, sen lisäksi, että keskityttäisiin varmistamaan kaikkien ravintoaineiden saanti, on katsottava, että hevonen saa riittävästi kuituja. 

Hevosen ruoansulatuselimistö

Hevosen suu

Hevosen syödessä, pureskelu ja erittyvä sylki tekevät rehumassasta kosteaa ja nostavat vatsan pH:ta. Syljen pH:n voimakkuuden (8,9-9,1) ansiosta syljellä on mahahaavalta suojaava vaikutus.

Sylkeä erittyy eniten hevosen syödessä karkearehuja (kuivaheinä, erilaiset säilörehut, laidun, olki ja heinähaketuotteet). Tiheä karkearehunsaanti on tärkeää pH:n pitämiseksi oikeissa lukemissa.

Hevosen ruokatorvi ja ruokatorven tukosriski

Ravinto kulkee hevosen ruokatorven läpi 4-10 sekunnissa, ja tästä syystä ruokatorven tukoksen ennaltaehkäisy on tärkeää. Tukosriski syntyy, kun hevonen ei pureskele rehua tarpeeksi tai rehu on turvotettu huonosti tai turpoamista tarvitsevaa rehua ei ole turvotettu lainkaan. Ruokatorven tukoksen yhteydessä hevosella on myös riski saada rehumassaa tai nestettä keuhkoihin.

Hevoset juovat Suomessa huonosti etenkin talvella, joten rehujen turvottamiseen on tärkeää kiinnittää huomiota. Turvotettavat rehut on hyvä syöttää vasta sitten, kun ne ovat jo turvonneet, eikä niin, että rehu ei ole vielä ehtinyt turvota kunnolla.

Hevosen mahalaukku

Hevosen mahalaukku on vain 8 % hevosen ruoansulatuselimistöstä, eli hyvin pieni osa. Hevosen mahalaukussa on kaksi osaa: sileä yläosa ja rauhasmaha, joita yhdistää margo plicatus.

Hevosen syömä ravinto saapuu mahalaukun sileään yläosaan, ja sylki nostaa yläosan pH:ta. Yläosan pH-arvo on normaalisti 6-7, mutta se voi laskea 3-4 vatsan ollessa tyhjä.

Margo plicatus, joka sijaitsee mahan ylä- ja alaosan välissä, on poimuttunut limakalvoraja ja altis haavaumille.

Mahan alaosassa eli rauhasmahassa on suojaava limakerros. Rauhasmahassa on jatkuva suolahapon tuotanto, ja sen pH voi laskea 1-2 mahan ollessa tyhjä. Rauhasmahan pH:sta ja suolahapon tuotannosta johtuen hevoselle on hyvä antaa heinää ennen liikutusta. Heinä on “kevyttä rehua”, ja se jää mahan yläosaan. Näin mahan alaosan suolahapot eivät pääse kosketuksiin mahan yläosan limakalvon kanssa, jossa ei ole suojaavaa limakerrosta.

Tiiviimmät rehut taas, kuten turvotetut rehut, kulkeutuvat mahan alaosaan.

Kuva hevosen mahalaukusta: Feed XL — Nutrition Mages a Difference: Avoiding Gastric Ulcers in Horses

Hevosen vatsahaavaoireyhtymä eli mahahaava
Equine gastric ulcer syndrome (EGUS)

Mahahaava on monisyinen sairaus, jonka pääasialliset aiheuttajat ovat stressi, ruokinta, kipulääkkeet sekä sairaudet. Mahahaavaa voi esiintyä sekä ruokatorvessa, mahalaukussa, mahanportissa että pohjukaissuolessa.

Mahahaavan oireita

• heikentynyt ruokahalu
• laihuus/laihtuminen
• huono karva
• heikentynyt suorituskyky
• käyttäytymismuutokset
• aggressiivisuus
• ripuli
• apaattisuus
• vatsakipu
• puun purenta/narskuttelu
• maan/hiekan syönti

Vaikka mahahaavaa voidaan alkaa epäilemään tiettyjen oireiden perusteella, tutkimukset osoittavat, että noin 50 %:lla mahahaavahevosista ei ole lainkaan ulospäin näkyviä oireita. Lisäksi nämä mainitut oireet voivat myös liittyä moniin muihin sairauksiin ja niiden aiheuttajiin.

Mahahaavan esiintyvyys hevosen käyttötarkoitusta katsoen

• täysiveriset laukkahevoset: 80-90 %
• ravihevoset: 57-87 %
• kilparatsut: 63 %
• matkaratsastushevoset: 50 km matkaa kilpailevilla 67 %, 90-160 km matkaa kilpailevilla 93 %
• kilpailevat lännenhevoset: 40 %
• harrastehevoset: 53 %
• laitumella olevat hevoset: alle 10 %

Mahalaukun ylä- ja alaosaan tulevat haavaumat ovat eri sairauksia, ja niillä on eri aiheuttajat.

Mahan yläosan haavaumasairaus (ESGD)

Mahahaava syntyy mahan yläosaan, kun mahan suolahappo (mahahapot) pääsee kosketuksiin mahan yläosan ohuen limakalvon kanssa. Koska yläosassa ei ole suojaavaa limakerrosta, mahahapot pääsevät muodostamaan haavaumia. Mahan suolahapon vahva happamuus edistää haavaumien syntyä.

Mahahaavan esiintyminen mahan yläosassa on yleistä urheiluhevosilla. Mahan yläosassa oleva vatsahaava voi johtua työskentelystä tyhjällä vatsalla, jolloin mahan alaosan suolahapot pääsevät kosketuksiin mahan yläosan limakalvon kanssa. Suolahappojen kosketusta yläosan limakalvoon edesauttaa, kun vatsaontelon paine ja keuhkot puristavat mahaa suorituksen aikana sekä se, että rasitus myös vähentää verenkiertoa mahan limakalvoilla, ja suojamekanismi heikkenee sitä kautta.

Vältä hevosen kanssa työskentelyä, kun hevosella on tyhjä maha: Jos hevosen mahalaukussa on muutaman sadan gramman verran heinää, se ei merkittävästi heikennä hevosen suorituskykyä. Heinä muodostaa hevosen mahaan heinäpatjan, joka suojaa mahalaukkua suola- eli mahahapoilta.

Urheiluhevosten lisäksi mahan yläosan vatsahaavaa esiintyy hevosilla, joilla on pitkät ruokintavälit. Mahalaukun yläosan normaali pH-arvo on 6-7, mutta arvo laskee jo kolme-neljä tuntia syömisen jälkeen.

Mahan yläosan mahahaavaa esiintyy myös hevosilla, jotka saavat rehuissaan runsaasti tärkkelystä ja sokeria, jolloin mahalaukun bakteerit pilkkovat tärkkelyksen ja siitä muodostuu maitohappoa.

Mahan alaosan haavaumasairaus (EGGD)

Ei ole aina selvää, mistä mahan alaosaan muodostunut mahahaava johtuu: Kun mahan alaosaan tulee haavaumia, se tarkoittaa että mahan alaosan hyvä suojamekanismi vatsahappoja vastaan on pettänyt jollain tavalla. Tämä voi aiheutua esimerkiksi Finadyne- tai Metacam-kipulääkkeistä, jotka estävät prostaglandiini-hormonin tuotantoa, joka lisää limakalvon verenkiertoa. Yhdeksi mahan alaosan mahahaavan aiheuttajaksi on epäilty myös stressiä.

Lähteet:

Ruokinnan webinaarisarja, Elena Autio — 1. Ruuansulatuselimistö: mahahaava ja suoliston toimintahäiriöt, 7.1.2021, Hämeen Hevosjalostusliitto ry, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry, Kymen-Karjalan Hevosjalostusliitto ry, Lapin Hevosjalostusliitto ry.

¹N. Luthersson, K. Nielsen, P. Harris & T. Parkin: Risk factors associated with equine gastric ulceration syndrome (EGUS) in 201 horses in Denmark. Equine veterinary journal, 2009 Sep;41(7):625-30. doi: 10.2746/042516409x441929. P. Harris, A. Ellis, M. Fradinho, A. Jansson, V. Julliand, N. Luthersson, A. Santos & I. Vervuert: Review: Feeding conserved forage to horses: recent advances and recommendations. Animal, 2017 Jun;11(6):958-967. doi: 10.1017/S1751731116002469.

Kuvat on ottanut Eveliina Piispanen / Pieni kuvaus ellei toisin mainita.