perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kätevä treenitasku kesän treeneihin!

Follow my blog with Bloglovin
Pohtiessani muutama vuosi sitten treeniliivin ja -taskun välillä selasin tämän alueen kirppisryhmiä, ja päädyin ostamaan treeniliivin. Treeniliivi oli ollut ennen ostamistani käytössä, ja se on pysynyt uuden veroisena tähän päivään asti ja kiertänyt päälläni niin rally-tokokokeessa, agilitytreeneissä kuin nyt tallilla.

Lämpimien kelien koittaessa aloin miettimään uudelleen myös treenitaskun hankkimista, sillä treeniliivi tuntuu päällä aika teltalta, kun aurinko porottaa ja antaa maistiaisia lämpimästä kesästä. Sain Berralta yhteistyön muodossa testiin heidän Musta-Royal -mallisen treenitaskun*. Mietin kokotaulukon väliä, joten otin asian tiimoilta yhteyttä ja sain todella hyvää asiakaspalvelua kysyessäni lisätietoja tuotteesta.

Berran kaikki treenitaskut on valmistettu Enstex-kankaasta, joka on vettä, pölyä ja likaa hylkivä materiaali. Ainoa, mikä minua siis jää haittaamaan tässä treenitaskussa on se, että Enstex-kangas on valmistettu öljystä.

Enstex on materiaalina monipuolinen ja erittäin kestävä. Nämä tiedot ovat varmasti sellaisia, mitä kaikki haluavat vaalia ostaessaan treenitarvikkeita. Berra valmistaa treenitaskuja musta-royal-värin lisäksi mustana, musta-punaisena, -oranssina, -fuksiana ja -turkoosina, ja taskuja on saatavissa XXS-XL -kokoisina.

Taskun etuosassa on yksi iso tasku molemmin puolin, ja takana on vielä iso erillinen tila esimerkiksi leluille tai frisbeelle. Etuosan taskujen päällä on vielä lisäksi vetoketjulliset taskut, joihin saa laitettua talteen puhelimen, auton avaimet, lompakon tai jotain muuta pientä. Taskun sivuilla on lisäksi D-renkaat ja oikealla puolella on myös hakaslukko. Taskun takana on myös alaosassa pätkä heijastinnauhaa, joka tuo turvaa pimeämmille vuodenajoille muiden heijastimien joukkoon.

Pieneen kokoon saa mahdutettua siis monta asiaa! Tykästyin itse kovasti etu- ja takataskun isoon kokoon. Nyt, kun etutaskuja on neljä kappaletta, puhelimen saa hyvin suojaan vetoketjulliseen taskuun, ja saan pidettyä isot taskut erillään hevos- ja koiranameista. Sani ei ole niin tarkka, jos haistaa kinkun seassa taskussa olleen porkkanaa, mutta jotkin hevoset eivät tykkää kun palkan maussa on mukana myös lihan tuoksua.

Isoista taskuista on myös muutakin etua. Kun taskut ovat isot, nameja tippuu vähemmän maahan liikkeestä ja nameja on helpompi ottaa vauhdista isosta tilasta. Tämä ominaisuus tuli hyväksi huomioksi, kun treenasin Sanin kanssa kepeillä.



Treenitasku on todella kätevä!

Treenitasku on päällä ihanan kevyt, ja sen saa hyvin kaikkien vaatteiden päälle. Taskua saa kiristettyä lantiolta kuminauhakiristyksellä vaatetuksen mukaan, jolloin tasku ei kiristä edes toppatakin kanssa. Taskussa voi pitää kuminauhakiristyksen avulla myös painavampiakin tarvikkeita kuten noutokapulaa, eikä tasku laske painosta. Taskussa olevat lelut eivät myöskään paina ikävästi selkään, kuten treeniliivin kanssa voi käydä.

Treenitasku on hyvä lisä varustekokoelmaan, mikäli käytössä on tällä hetkellä pakastepussista tai kahvipurupaketista viritetty namitasku. Kätevä treenitasku helpottaa treenejä todella paljon!

Berran treenitaskuja on tilattavissa Berran omilta nettisivuilta, Tassuttarelta sekä Ilowillalta

*Tuote on saatu.

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Syntymäpäivävalmennus Alpon kanssa maastakäsin!

Sain viime lauantaina yhden parhaimmista syntymäpäivälahjoista, kun Suvi tuli mun 16-vuotissyntymäpäivänä meidän alueelle valmentamaan! Olen käynyt viimeisen puolen vuoden aikana kahdesti Suvin istuntatunneilla, ja halusin ottaa tälle kerralle maastakäsittelytunnin. Pääsin osallistumaan tunnille Alpon kanssa. En ole ollut aiemmin maastakäsittelytunneilla saati seurannut sellaisia, joten en tiennyt mitä odottaa tai millaisia harjoituksia haluaisin tehdä. Tallista tarttui mukaan riimu, naru ja raippa, ja lähdettiin niiden kanssa kentälle.



Suvi pyysi minua lähtemään taluttamaan Alpoa, jotta nähtäisiin mitä korjattavaa talutuksessa ja omassa toiminnassani olisi. Suvi näytti mallia taluttamalla itse Alpoa, ja lähdimme tekemään harjoituksia aloittaen paikasta, josta talutan hevosta ja miten lähden taluttamaan ja pyytämään hevosta eteenpäin.

Olen taluttaessa hevosen lavan kohdalla, mutta lähtiessäni taluttamaan olen yleensä ensimmäisten askelien kohdalla hevosen edessä, josta vaihdan paikkani takaisin lavalle. Lisäksi olen pitänyt riimunnarua hevosen puoleisessa kädessä ja raippaa selkäni takana vastakkaisessa kädessä. Alpon kanssa tässä tapahtuu yleensä niin, että tullessani takaisin lavalle Alpo pysähtyy tai kävelee mun ympäri. Eteenpäin meneminen korjattiin sillä, että olen kokoajan hevosen lavan kohdalla ja vien riimunnarun fyysisesti hevosen “edelle” turvan yli, ja käytän raippaa merkkinä eteenpäin menemisestä. Lisäksi riimunnarun ja raipan kättä vaihdettiin, jotta raipan käyttäminen olisi helpompaa ja en olisi itse ruumiinkieleltäni “solmussa”, vaan avoimempi. Uskon, että jo tämä riimunnarun ja raipan paikkojen vaihtaminen toi Alpoon eteenpäin pyrkivyyttä, kun olin rintamasuunnasta avoimempi ja helpommin luettava.



Toinen asia, mikä korjattiin samalla, oli se, ettei Alpo sulje lavallaan omaa uraani. Alpo pyrki siis välillä taluttaessa omalle paikalleni niin, että minun piti hieman peruuttaa ja väistää sitä. Tähän tehtiin muutos sillä, että seurasin Alpon lapaa ja sen tullessa lähemmäs minua ja minun uraani loin raippakädellä lyhyen paineen lapaan ja vapautin. Näin Alpo meni takaisin omalle uralleen, eikä minun tarvinnut väistää tai peruuttaa. “Normaalin” taluttamisen lisäksi teimme samalla tempon vaihtoja hitaampaan ja nopeampaan käyntiin. Halusin keskittyä käyntiin ja siinä oikeiden asioiden löytämiseen, joten jätin ravin seuraavalle harjoituskerralle.

Pysähtyminen ja rapsuttamalla palkkaaminen tehtiin siten, että hiljensin itse hyvässä kohdalla ja nostin riimunnarua ylös ja pysähdyin.


Kolmanneksi otettiin käyttöön keskivartalo, jonka kanssa lähdettiin kommunikoimaan lavan kanssa. Keskivartalolla saatiin kommunikoida lavan kanssa, mikä vaikutti myös pään suuntaan. Pystyin käyttämään keskivartaloa myös pyytämään Alpoa väistämään omalle uralleen pehmeämmin, kuin käden tuoman paineen kanssa.

Keskivartalon käyttäminen ja etuviistoon käveleminen helpotti myös omaa liikkumistani, kun pystyin kommunikoimaan hevosen kanssa kehollani käden sijaan. Tämän lisäksi teimme edelleen myös tempon muutoksia käynnissä, ja sain pätkittäin tuntumaa siltä, miltä taluttamalla kommunikoinnin tulisi ja pitäisi tuntua. Vaikka Alpon katse kävi välillä metsässä ja Anniinassa, ja Alpo alkoi tarjoamaan espanjalaista käyntiä ja katselemaan kentän hiekkaa kuin suunnittelisi piehtarointia, Alpokin alkoi keskittymään yhä enemmän.

Tunnista jäi kaiken kaikkiaan jälleen tosi hyvä fiilis, niin kuin aina Suvin tunneista. Oli ihanaa päästä osallistumaan tunnille myös ensimmäistä kertaa Alpon kanssa!

Kuvien ja videoiden © Anniina Gullans. 

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ohi on — Ihanaa kesää!





Ihanaa ja rentouttavaa kesää!

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Mielipiteeni apuohjista

Apuohjiin liittyy hyvin keskeisesti ohjastuntuma. Ohjastuntuma on kuolainkeskusteluiden ydin, eikä sitä ole sidottu mihinkään lajisuuntaan, vaan se koskee kaikkia hevosurheilun lajeja. Ensimmäiset ohjaspainetutkimukset on tehty jo vuonna 1999, jolloin valjakkoajo ja lännenratsastus saivat melko puhtaat paperit.

Väärästä tai huonosta ohjastuntumasta tai -paineesta puhuttaessa keskusteluun voidaan lisätä raspaus tai hoitamaton suu; Kati Tuomolan ravihevosilla tehdyssä suututkimuksessa lähes 80 %:lla ravihevosista oli vakavia suuvaurioita, ja on hyvin epätodennäköistä että näillä kaikilla hevosilla tästä lukumäärästä olisi ollut myös hoitamattomat hampaat. Ongelmaa ei siis muodosta hoitamaton suu, vaan kuolaimen käytöstä koituvat mahdolliset ongelmat.

Ohjastuntuma on asia, mikä vaatii koko elämän mittaista harjoittelemista. Ohjastuntuma on lihaksiston toimintaa, motoriikkaa ja hienomotoriikkaa, ja siinä ei voi olla koskaan täydellinen. Kuolainpaine ja ohjastuntuma ovat kommunikointia siinä samassa mitä kirjoittaminen; Hevoselle kerrotaan minne mennä ja mitä halutaan, ja kirjoittaen kerrotaan missä ollaan ja kauanko viivytään. Jotta viesti menisi perille, sen kirjoittajan ja vastaanottajan täytyy tietää, miten viesti tulee ilmaista. Kuolaimen välityksellä tapahtuva kommunikaatio perustuu negatiiviseen vahvistamiseen, eli paineeseen ja paineen poistamiseen.² Anna Kilpeläinen on kirjoittanut kuolaintuntumasta todella hyviä artikkeleita, kuten “Kädet, kädet, kädet” ja “Katso hevosen suuta”.

Ratsastaessa kevyt ja pehmeä ohjastuntuma on tärkeää. Hevosen pään mittasuhteiden aiheuttaman viputaivutuksen vuoksi hevosen suuhun tuleva paine on 10-kertainen, eli hevonen tuntee ohjien vedon niskassa 10 kertaa kovempaa: Jos ohjista vedetään kymmenen kilon voimalla, hevosen täytyy vastustaa vetoa sadan kilon voimalla.³

Mikäli ratsastaja vetää hevosta suusta, hevosen täytyy työstää lihaksistollaan voimakkaasti vetoa vastaan, jolloin hevonen ei voi liikkua rennosti selän käytöstä puhumattakaan.³ Hevonen painaa luonnostaan painetta vastaan, joten hevoselle täytyy opettaa paineeseen myötääminen.⁴


Erilaisia apuohjia ja niiden toimintaideoita

Hevonen ei pysty käyttämään selkäänsä, jos hevonen ratsastetaan kuolaimen taakse, liian lyhyelle kaulalle tai hevosen lihaskuntoon tai notkeuteen nähden liian korkeaan muotoon. Lisäksi jatkuva suuhun kohdistuva paine estää selän “käyttämisen”, kun hevonen joutuu jännittämään kaulaansa tai selkäänsä vastustaakseen suussa tuntuvaa painetta.³


Chambon

“Chambon kulkee satulavyöstä kuolainrenkaiden kautta niskan ympäri. — Chambonien tarkoituksena on gramaanien tapaan ohjata hevosta kulkemaan oikeassa muodossa (eteen ja alas).”⁵ Chambonin perusidea siis on, että se estää hevosta nostamasta päätään.

Chamboneita voi käyttää sekä ratsastaessa että juoksuttaessa hevosta. Chamboneita on erilaisia variaatioita, ja niskan ympäri menemisen sijaan chambon voidaan kiinnittää esimerkiksi niskahihnan alaosaan, kuten tässä kuvassa.


Gramaanit

“Gramaanit kulkevat satulavyöstä kuolainrenkaiden läpi ratsastajan käteen varsinaisten ohjien lisäksi. Gramaaneita käytetään ohjaamaan hevosta kulkemaan paremmin muodossa —. Gramaanien käyttöä suositellaan vain kokeneille ratsastajille, koska gramaanien liika- tai väärinkäyttö voi aiheuttaa hevoselle vahinkoa.”⁵


Mikäli olet lukenut tätä postausta sanasta sanaan tähän asti, olet oppinut viimeistään nyt, että hevosen suuhun tuleva paine on 10-kertainen ratsastajan tekemään paineeseen nähden. Mutta nyt tulee taas uutta tietoa; Jos ratsastaja käyttää gramaaneja, ratsastajan voima kaksinkertaistuu. Silloin ratsastajan käyttämä 10:n kilon voima vaatii hevoselta 200:n kilon vastavoiman.³ (10 kiloa 10-kertaistuu, mutta gramaanien kanssa esimerkiksi tämä kymmenen kilon paineen aiheuttama 100:n kilon vastavoima kaksinkertaistuu.)

Gramaanit ovat ehkä kaikista yleisimmät apuohjat. Koska kuolaimen kautta tapahtuva kommunikaatio perustuu paineeseen ja paineen poistamiseen, gramaanin ohjien kanssa myötääminen eli paineen poisto on vaikeaa ilman ohjastuntuman menettämistä. Mikäli ratsastaja ei halua menettää ohjastuntumaa, hän todennäköisesti ratsastaa koko ratsastusajan myötäämättä gramaanien ohjaa, ja pahimmassa tapauksessa hevonen käyttää koko ratsastusajan vastustaakseen suunsa painetta jopa yli 200:n kilon vastavoimalla. Ei siis ole ihme, mikäli hevosta on vaikea rentouttaa tai se ei käytä selkäänsä oikein. Lisäksi gramaanit ohjaavat hevosta kulkemaan taakse-alas eivätkä eteen-alas, joka on myös toinen haitta gramaanien käytössä³.


Sivuohjat ja Wien-apuohjat

Sivuohjat kiinnitetään kuolainrenkaasta satulan vastinhihnoihin tai juoksutusvyön renkaisiin riippuen siitä, käytetäänkö sivuohjia ratsastaessa vai juoksuttaessa. Sivuohjat pakottavat hevosta pitämään päätä jatkuvasti tietyssä asennossa, ja ne muodostavat suuhun jatkuvan paineen, sillä painetta ei pysty myötäämään.

Wien-apuohjia voidaan kutsua myös “juokseviksi sivuohjiksi”. Wien-ohjat voidaan kiinnittää hevosen etujalkojen välistä tai hevosen sivuilta riippuen siitä, millainen vaikutus hevosen liikkeeseen halutaan.⁵


Martingaali ja yksi sen yhdistelmä, Thiedemann-ohjat

Martingaaleja on kolmea erilaista mallia, ja lisäksi siitä on tehty monenlaisia yhdistelmiä, kuten alla mainitut Thiedemann-ohjat. Martingaali rajoittaa hevosen pään ylöspäin suuntaavaa liikettä.

Thiedemann-apuohjia kutsutaan myös nimellä Köhler-ohjat. “Theidemann-ohjissa yhdistyy perinteinen martingaali ja gramaanit.”⁵

Mielipiteeni apuohjista — Ei kiitos. Mutta miksi ajattelen niin?

Apuohjia ei tarvita, jotta hevonen saataisiin kulkemaan oikein. Apuohjat ainoastaan ohjaavat ja auttavat oikean muodon löytämisessä, mutta oikeassa muotissa liikkuminen ei takaa, että hevonen liikkuisi oikein tai käyttäisi lihaksiaan oikein. Pahimmassa tapauksessa apuohjat rajoittavat hevosen liikkumista, kuten aiheuttavat suurta painetta, jonka johdosta hevonen ei pysty hyödyntämään selkäänsä ja kaulaansa oikein.

Todellisuudessa hevosella ei ole yhtä eikä kahta, tai edes kolmea oikeaa tapaa liikkua, vaan liikkumistapoja on useita. Kun hevonen liikkuu, se liikkuu aina jossain muodossa. Koska muotoja on useita, hevosella ei tulisi aina ratsastaa — ratsastaessa hevonen pystyy kulkemaan vain tietyissä muodoissa ja hevoselta pyydetään usein ratsastaessa vain yhtä tai paria muotoa. Tästä syystä hevoselle tulisi mahdollistaa viikoittain liikkuminen myös maastakäsin ilman liikettä rajoittavia varusteita.

Apuohjat, jotka sopivat jatkuvaan käyttöön vuodesta toiseen ovat ainakin hyvin harvassa, mikäli sellaisia edes on. Siksi apuohjia ei tulisi käyttää edes epäsäännöllisesti kauaa. Hevosella on kymmeniä erilaisia muotoja, ja mielestäni on väärin, että apuohjia käyttämällä hevoselle mahdollistetaan vain tietty liikkumistapa. Jotta hevonen saadaan liikkumaan tietyllä tavalla ja tietyssä muodossa, hevonen tarvitsee siihen opetusta, koulutusta ja lihasvoimaa.

Apuohjat, joiden painetta ei voi myödätä, ovat mielestäni hevosta kohtaan myös epäreiluja. Kuolaimen kautta kommunikoinnin ideana on yleisesti paineen lisääminen ja sen poistaminen, mutta esimerkiksi sivuohjilla tätä painetta on mahdoton poistaa.

Olen itse käyttänyt apuohjia juoksuttaessani hevosia. Tämä on tapahtunut hevosien omistajien pyynnöstä ja mallista, enkä tiennyt itse silloin apuohjista ja niiden aiheuttamasta paineesta melkein mitään. En itse nykypäivänä käyttäisi apuohjia, mutta jos liikuttamani hevosenomistaja haluaisi niin, kuuntelisin myös hänen ohjettaan mutta kysyisin, miksi hän haluaa käyttää hevosella apuohjia.

Sen sijaan, että apuohjia käytettäisiin ohjaamaan hevosta liikkumaan oikein, miksi hevosta ei voisi opettaa siihen ja kasvattaa sille siihen lihasvoimaa? Eikö olisi hienompaa, jos hevonen osaisi liikkua oikein toivotulla tavalla ilman ylimääräisiä hihnoja ja remmejä?

Mitkä sinä ajattelet apuohjista? Käytätkö itse apuohjia?

Lähteet:


Kuvat: Petra Palomäki. Kuvat on otettu huhtikuussa 2019.

lauantai 23. toukokuuta 2020

Hevosen lihakset haltuun -haaste

Haluatko opiskella hevosen lihaksia? Kiinnostaako hevosen anatomia sinua? Hevoshieronta.netin Heidi Nordman käynnisti huhtikuun alussa Hevosen lihakset haltuun -haasteen. Haaste on todella hyvä paitsi kaikille hevosen anatomiasta ja biomekaniikasta kiinnostuneille, myös yleisesti kaikille hevosharrastajille. Jokainen on varmasti kuullut, että hevosen keho on monimuotoinen ja esimerkiksi selkäkipu tai -ongelma voi aiheuttaa ontumisen. Tämä asia havainnollistui hyvin haasteen aikana, ja lihasten tehtävien tiedostaminen on hyvää tietoa kaikille hevosen kanssa toimiville.

Sen lisäksi, että haasteen aikana opittavat tiedot ja taidot ovat hyvää yleissivistystä, haaste sopii kaikille myös monella muulla osa-alueella. Haasteen aikana opittavat lihakset ovat kuvitettu selkeisiin kuviin. Kuvat havainnollistavat lihasten paikkoja, ja lihasten nimet sekä tehtävät on kerrottu lyhyesti ja selkeästi. Haasteen graafisista piirroksista vastaa Elisa Pitkänen.

Haaste eteni yksinkertaisella kaavalla lihas lihakselta hevosen ääriviivoja pitkin kaulasta takajalkoihin, vatsaan ja etujalkoihin, jolloin oppiminen oli myös helpompaa, kun lihakset opittiin järjestyksessä.



#HLHhaaste #HevosenLihaksetHaltuun

Kukin haasteen vastaanottaja voi valita itselleen sopivan opiskelutavan. Piirsin itse ensin hevosen pään ja kaulan ottaen mallia haastepiirroksesta, ja lisäsin siihen ensimmäisinä päivinä opittavat lihakset. Tämän piirroksen lisäksi aloin piirtämään hevosta, jonka piirtämistä jatkoin haasteen edetessä. Kirjasin lihaksille oman numeron, ja kirjoitin aukeamalle jokaisen numeron mukaisen lihaksen ja sen tehtävät.

Haasteen aikana tutustutaan yhteensä 23:n lihakseen kahdentoista päivän aikana, joista 11 ovat lihasten opiskelupäiviä.

Alkuperäinen Hevosen lihakset haltuun -haaste alkoi 4.4., mutta haasteen sähköpostit ovat edelleen tilattavissa. Ilmaisen haasteen voi käydä yhä ottamassa vastaan tämän linkin kautta.

Heidi on kirjoittanut myös oppaan omatoimisesta hevoshieronnasta. Tämä Hevoshieronta — Opas oman hevosen hierontaan -kirja on nyt tarjouksessa! Kirjan hinta on normaalisti 42,80 €:a (37,90 € + postikulut 4,90 €), mutta kirja on nyt tilattavissa postikuluineen kesäkuun ensimmäiseen päivään (1.6.) asti hintaan 39,90 €! Kirja on tilattavissa täältä.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Tutkimus: Myös hevoset oppivat matkimalla

Aikaisempi hevosen sosiaalisesta oppimisesta tehty tutkimus osoitti, että hevoset voivat oppia tarkkailemalla ihmistä. Tutkimuksessa selvisi tuolloin muun muassa se, että nuoremmat hevoset hyödynsivät sosiaalista oppimista paremmin kuin vanhemmat hevoset. Tämän vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen pohjalta ei voinut tehdä johtopäätöksiä sosiaalisista oppimismekanismeista, joten Konstanze Krueger ja hänen tutkimusryhmänsä jatkoivat tutkimusta, joka julkaistaan vuoden 2019 lopulla.

Kruegerin ja hänen tutkimusryhmänsä mukaan hevosen sosiaalinen oppiminen, matkiminen, ei vaadi taikasauvaa tai poikkeavaa älykkyyttä. Useat hevoset eivät yrittämällä yritä matkia ihmisen tekemiä liikkeitä tai liikesarjoja. Sen sijaan hevonen ymmärtää, että esimerkiksi oven avautumisella on yhteys tehdyn liikkeen ja kosketuspintojen (oven kahva) kanssa. Loppu onkin kiinni hevosen ongelmanratkaisutaidoista.

Matkiminen on eräs sosiaalisen oppimisen muoto. Sosiaalinen oppiminen tarkoittaa uusien taitojen oppimista muiden tekemistä tarkkailemalla. Do as I Do -koulutusmenetelmä perustuu sosiaaliseen oppimiseen, kun eläin havainnoi ja matkii ohjaajan tekemiä liikkeitä. Do as I Do -menetelmä voi olla tunnetuimpi koirilla, mutta muun muassa eläintenkouluttaja Sari Alisaari on hyödyntänyt sitä myös hevosten kanssa.

On paljon nopeampaa ja turvallisempaa seurata, mitä muut, vanhemmat ja kokeneemmat, lajitoverit toimivat vastaavassa tilanteessa. Koirien sosiaalista oppimista on tutkittu, ja on tiedetty jo jonkin aikaa, että koira oppii matkimalla toisia koiria ja omistajaansa. Hevosten keskuudessa on tiedetty, että hevonen voi oppia monia asioita, kuten avaamaan ovia ja solmuja. Sama asia on todistettu hiljattain myös hevosilla – hevoset kykenevät oppimaan asioita tarkkailemalla ihmistä.

Sosiaalinen oppiminen alkaa jo hyvin nuorena. Varsinkin koirilla on lajina loistavat edellytykset sosiaaliseen oppimiseen, sillä se on aikuisenakin leikkisä laumaeläin. Huumekoirilla tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että pennut, jotka saivat ennen vieroitusta seurata emänsä hajutyöskentelyä, oppivat vastaavan työn nopeammin, kuin pennut, jotka eivät päässeet seuraamaan emänsä työskentelyä. Koira on altis ottamaan ihmisestä mallia jopa tilanteissa, joissa matkiminen ei hyödytä sitä.

Saksalaistutkimuksessa olleet hevoset matkivat ihmisiä asioissa, joista he hyötyivät. Tätä kutsuttiin tutkimuksessa sanalla “enhancement”, parannus. Parannus oli ikään kuin vihjeiden antamisen lopputulos; Painaessa oven kahvaa ja oven avautuessa hevoset saivat johtolankoja siitä, millaisia osia tulisi koskea ja painaa, jotta tietty asia tapahtuisi. Hevoset oppivat parannukset kokeilemisen ja erehdyksen kautta. Hevonen ei siis käytännössä matki ihmistä, vaan käyttää ihmisen liikkeitä apunaan päätellessään asioita, vaikka ei pysty toistamaan samoja liikkeitä tai käyttämään samoja kehon osia. Hevonen matkii ja käyttää ongelmanratkaisukykyään sellaisia asioita kohtaan, joista se itsekin hyötyy.


Miten hevoset tarkalleen oppivat tarkkaillessaan ihmistä?

Testatakseen, kuinka hevoset oppivat ihmisiltä, Konstanze Krueger ja hänen tutkimusryhmänsä suorittivat sosiaalisen oppimisen testit omilla tiloillaan. Hevosille annettiin pääsy suljettuun laatikkoon, jossa oli ruokaa, ja yhden metrin päässä laatikosta oli painike, millä suljetun laatikon pystyi avaamaan sähköisesti.

Noin viidesosa tutkimuksessa olleista hevosista annettiin mahdollisuus yrittää keksiä itse, miten ruokalaatikon voi avata. Muille hevosille annettiin mahdollisuus katsoa, kuinka ihminen sai ruokalaatikon auki painamalla nappia. Näille muille hevosille ruokalaatikon avaamiseen näytti mallia hevoselle tuttu henkilö, sillä Kruegerin mukaan hevoset oppivat parhaiten heille tutuilta henkilöiltä. Nämä tutut henkilöt antoivat mallin ruokalaatikon avaamiseen yhdellä neljästä tavasta, jotka näkyvät alla olevassa kuvassa.

Tutkimuksessa oli mukana 68 hevosta, jotka olivat 3-12 -vuotiaita. 63:lle hevoselle näytettiin malli laatikon avaamiseen; Kolmelletoista hevoselle malli näytettiin kädellä pienessä kyykyssä, toiselle kolmelletoista kädellä konttausasennossa, kahdelletoista päällä konttausasennossa, toiselle kahdelletoista demostraatioon yhdistettiin käsi, pää ja kyykkyasento ja viimeiselle kolmelletoista hevoselle malli näytettiin jalalla.

75 % hevosista, jotka saivat mallin laatikon avaamiseen, oppivat avaamaan laatikon. Tutkijat olivat varmoja, että oppiminen oli tapahtunut, sillä mallin saaneet hevoset osasivat avata laatikon 20 kertaa peräkkäin yhden mallisuorituksen jälkeen. Hevosilla, jotka saivat mallin, oppivat laatikon avaamisen yli kaksi kertaa tehokkaammin, kuin hevoset, jotka eivät saaneet mallia (31 %). 

Annetusta mallitavasta huolimatta hevoset käyttivät painikkeen painamiseen suutaan: purien, nuollen, painaen turpansa ja näykkien. Joidenkin ihmisten mielestä tämä voi osottaa hevosen vähäistä älykkyyttä tehtävän ratkomiseen, koska hevonen ei “osannut” kopioida ihmisen liikkeitä napin painamiseen. On kuitenkin mahdollista, että tämä väite on totta: Hevonen ymmärsi tehtävän ja mukautti toteutustavan itselleen sopivaksi, luonnolliseksi ja mieleiseksi. Jotkut hevoset yrittivät kuitenkin samaa tekniikkaa, kuin mallisuorituksessa. Hevonen ei pysty matkimaan ihmistä suoraan rakenteestaan johtuen; Hevonen tarttuu usein suullaan kohteisiin, joihin ihminen tarttuu käsin. Hevonen tekee vastaavasti ihmisen jalalla näyttämät liikkeet usein etukaviollaan.

Noin puolet hevosista, joille mallisuorituksessa käytettiin jalalla koskemista, kokeili sitä itse. Useimmat näistä hevosista käyttivät vain kaviota napin painamiseen, mutta osa käytti myös välissä suutaan. Hevoset, jotka näkivät jalkademostraation, kaviota huomattavasti enemmän, kuin hevoset, joiden demostraatioissa käytettiin käsiä tai päätä.

Sosiaalisen oppimisen tutkiminen avaa uusia ovia hevosen muistiin sekä tapaan hahmottaa maailmaa. Tutkimus osoitti mielestäni hyvin hevosen mukavuudenhaluisuutta; Hevosella on hyvä ongelmanratkaisukyky, ja osaa päätellä asioita hyvin nopeastikin, kun hevosella on vain motiivi ratkoa jotain asiaa. Sosiaalista oppimista voisi hyödyntää mielestäni hevosten koulutuksessa, sekä siedättämisessä ja totuttamisessa enemmänkin.

Hevonen voi oppia muita hevosia seuraamalla esimerkiksi mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Tätä voi hyödyntää muun muassa ottamalla kokemattoman ja nuoren hevosen seuraksi kokenut ja rauhallinen hevonen, kun nuori hevonen tekee ja opettelee asioita ensimmäisiä kertoja. (Tallberg, 2020, 110.)

Tutkimustietoa pystyisi hyödyntämään mielestäni monessa asiassa. Epävarmojen tai nuorten hevosten koulutuksessa ja opettamisessa on käytetty varmasti jo vuosia varmempia, kokeneempia ja vanhempia hevosia. Tutkimuksen antaman tiedon myötä toisen hevosen malliesimerkkiä ja turvaa voisi alkaa hyödyntämään enemmänkin. Tässäkin asiassa mielikuvitus on rajana!


Lähteet:


Tutkimusta havainnollistavan kuvan © Kira Bernauer, Hanna Kollross, Aurelia Schuetz, Kate Farmer & Konstanze Krueger.
Alpon haukottelukuvien © Eveliina Piispanen.
Muiden kuvien © Anniina Gullans.

perjantai 15. toukokuuta 2020

Voiko ruokapalkkaa käyttää ratsastaessa?

Tämä postaus on osa “Primäärivahviste”-sarjaa. Primäärivahviste on jotain, mistä eläin luontaisesti pitää ja mitä se tavoittelee ja mikä tyydyttää jotain synnynnäistä, lajityypillistä tarvetta. Sarjassa tutustutaan primäärivahvisteeseen — kuten ruokapalkan ja vapauttamisen käyttöön eläimen palkitsemiseksi ja motivoimiseksi. Ruokapalkka ei ole siis huono asia, ja eläimen palkitseminen primäärivahvisteen avulla vaatii vain mielikuvitusta!

Aloitin  kirjoittamaan tänä vuonna Insta-tililleni (@nuortaverta) Perjantaimiete-sarjaa. Kirjoitan joka perjantai sarjaan liittyen jostain mietteestä tai asiasta, jota olen pohtinut erityisesti juuri sillä viikolla, ja olen käyttänyt lähteenä uusia tutkimuksia ja eri kirjoja aiheesta. Kun julkaisin blogiin kirjoituksen ruokapalkan paremmasta toimivuudesta kehuun verrattuna, sama aihe pääsi myös sen viikon Perjantaimietteeseen. Sain kyseisen julkaisun kautta viestiä, että ruokapalkkaa on vaikeaa käyttää ratsastaessa ja ratsastamisesta tulee todella pätkittäistä, jos palkkaus pitäisi hoitaa aina pysähtymällä jokaisen oikein tehdyn suorituksen jälkeen. Ruokapalkan käyttäminen ratsastaessa on lojunut pitkään postausideat-listallani, joten päätin vihdoin alkaa kirjoittamaan tätä tekstiä kuntoon!

Aloitetaan tämä teksti toteamalla, että ruokapalkkaa voi käyttää ratsastaessa. Se on sekä oma mielipiteeni, mutta myös mielipide, jonka takana seisoo kanssani muitakin hevosihmisiä.

Hevosen kouluttaminen maasta ja selästä käsin eroavat useilla tavoilla sekä ihmisen että hevosen mielestä. Palkinnon arvo vaikuttaa hevosen kiinnostukseen kouluttamisessa. Valtaosa hevosista motivoituu parhaiten ruoan kanssa, sillä ruoka kuuluu primäärivahvisteisiin. Primäärivahviste on sellainen asia, mitä hevonen haluaa luonnostaan todella paljon, ja minkä se kokee hyväksi palkinnoksi. Harvat hevoset palkkautuvat vain ihmisen antamista kehuista ja huomiosta, vaikka niitä hevosia onkin.

Miksi hevosta ei voisi palkita jollain, mitä se haluaa, kun hevonen tekee, mitä ihminen haluaa?

Mikäli ruokapalkkaa käytetään positiivisen vahvisteen kautta hevosen kanssa maastakäsin ja sitä ei kuitenkaan käytetä selästä käsin, silta maastakäsittelyn ja ratsastuksen välillä saattaa katketa. Hevonen voi hämmentyä, turhautua tai olla reagoimatta, kun sen kanssa käytettävä koulutustapa vaihtuu esimerkiksi positiivisesta vahvistamisesta negatiiviseen vahvistamiseen.


Hevosen ja ihmisen välinen kommunikointi eroaa paljon maasta ja selästä käsin; Kommunikointi rakentuu ratsastaessa kosketukseen ja tuntemiseen, kun taas maastakäsin ihminen ja hevonen voivat reagoida toisilleen vartalon asennon, eleiden ja liikkeiden signaalien avulla.

Ääniapujen toimivuus ja merkitys on taas sama ratsastaessa kuin maastakäsin. Äänellä on useita rooleja hevosen koulutuksessa, ja ääni voi olla joko merkki palkasta tai pyytävä paine. Kun ääni liittyy ruokaan, se saavuttaa hevosen mielessä arvon ja äänestä tulee voimakas työkalu.

Ääniapuja voidaan käyttää myös käskyinä, kun hevoselta pyydetään jotain käytöstä: Käyttäytymisen voi yhdistää sanalliseen vihjeeseen, kuten “ravi” ja “käyntiin”.


Miksi ruokapalkkaa on mielestäni hyvä käyttää?

Hevoset, joihin olen saanut tutustua elämäni aikana, ovat olleet hyvin samanlaisia. Ruokapalkka on sopinut näille hevosille hyvin, minkä kautta olen kokenut ruokapalkan hyväksi palkitsemistavaksi.

Ratsastusharjoitukset ovat usein monimutkaisempia ja vaativampia, kuin maastakäsin tehtävät harjoitukset. Varsinkin korkeammin koulutetuilla hevosilla on isot suorituskykyvaatimukset, joiden rinnalla satunnaiset taputukset ja kehut riittävät harvemmin hevosen motivoimiseen koko suorituksen läpi.

Ruokapalkan avulla hevosta voidaan motivoida paljon paremmin. Ruokapalkkaa aloittaessa ideana on, että hevosta palkitaan jo ensimmäisestä onnistuneesta suorituksesta. Ruokapalkan käyttöä voidaan myöhemmin vähentää, eikä palkkausta tarvita enää jokaisella toistolla. Hevosta voi myöhemmin palkata esimerkiksi joka toisen oikein tehdyn asian jälkeen, ja ajan kuluessa palkkaaminen voi tapahtua vasta kokonaisen kouluradan ratsastamisen jälkeen.

Ruokapalkan ideana ei ole muodostaa suorituksesta lyhyitä ja palkata hevosta joka välissä, vaan säilyttää hevosen motivaatio ihmisen kanssa tekemiseen parhaimman suoritustuloksen saamiseksi.

Ruokapalkan käyttäytymiseen on monia hyviä syitä. Se voi vahvistaa oikein käytettynä suhdetta hevosen kanssa, ja ruokapalkan käyttäminen on tehokas tapa muokata ja vahvistaa uutta käyttäytymistä. Useat koulutuspalveluiden tarjoavat hyödyntävät ja kannustavat positiivisen vahvisteen käyttöön, missä palkkana käytetään usein ruokapalkkaa.

Kun hevosella on saatavana herkkuja, se pyrkii selvittämään hyvinkin innokkaasti, miten se voi saada niitä. Hevonen voi kuitenkin myös turhautua helposti, jos se ei ymmärrä mistä asiasta se voisi saada palkan. Myös pitkä palkkaväli voi johtaa turhautumiseen, ja siksi on tärkeää, että tehtävien palkkausväliä aletaan pidentämään hitaasti. Varsinkin helposti turhautuvat hevosen kanssa on tärkeää että palkitsee heti oikeaa käytöstä, eikä odota täydellistä suoritusta. Keneltäkään hevoselta ei voi vaatia täydellisyyttä. Jokainen oppii ajallaan ja kukaan ei voi koskaan saavuttaa täydellisyyden perikuvaa. Aina löytyy korjattavaa ja parannettavaa.

Anna hevosen onnistua: Älä anna hevoselle muuta vaihtoehtoa kuin onnistuminen, äläkä kiirehdi.

Ruokapalkan kieltämistä voidaan joskus mainostaa sillä, että palkinnolla kouluttaminen on hevoselle epäluonnollista. Näin ei kuitenkaan ole. Tästä asiasta ja ruokapalkan käytöstä yleensäkin oli todella hyviä pointteja Minna Tallbergin uudessa kirjassa “Toimiva hevonen — Näin onnistut”. Nappasin tämän kirjan kirjaston avautuessa keskiviikkona. Ajattelin ensimmäisillä sivuilla, että tämä kirja on ehdoton jokaiselle ruokapalkasta kiinnostuneelle tai sitä halveksivalle. Päästessäni eteenpäin kirjan sivuilla voin kuitenkin todeta, että tämä kirja tulisi saattaa kaikkien hevosihmisten käsiin.


Kiinnostaako aihe? Lue ja katso lisää!

Jos aihe kiinnostaa enemmän, tässä muutamia artikkeleita ja videoita, jotka kannattaa katsoa ja lukea läpi. Näiden lisäksi suosittelen lämpimästi jokaiselle hevosihmiselle Minna Tallbergin uutta kirjaa “Toimiva hevonen — Näin onnistut”.

Suomeksi:

Englanniksi:


Tässä vielä videoita muun muassa ruokapalkkaan, luopumiseen, positiiviseen vahvistamiseen ja niiden käyttöön liittyen. Englanninkielisten videoiden alla myös suomen kielinen video!









Lähteet:
  • Robin Foster, The Horse: Treat-Training Horses While Riding (Luettu 6.5.2020.)
  • L. Feng, T. Howell & P. Bennett: How clicker training works — Comparing reinforcing, marking and bridging hypotheses. Applied Animal Behavior Science (in press), 2016.
  • A. Kurlund: Clicker Training for Your Horse. Sunshine Books, 2007.
  • Robin Foster, The Horse: Stop the Mugging! Using Treats in Equine Training (Luettu 7.5.2020.)
  • Tallberg, Minna: Toimiva hevonen — Näin onnistut. Kuuranmäen Oy 2020, 16 & 146.

Kuvien © Anniina Gullans.

maanantai 11. toukokuuta 2020

Miksi hevonen kieltäytyy ja ei tee, kuten ihminen haluaa?

Hevonen on äärimmäisen hyväntahtoinen eläin. Hevonen tekee sen, mitä siltä pyydetään, joten pyytäessä on tärkeää, että hevonen ymmärtää pyydettävän asian. Hevonen on tunteva eläin, joka ei ajattele. Ihminen on ajatteleva olento, joka tuntee asioita ajatuksiensa johdosta. Hevonen ei ajattele niin, kuin ihminen usein virheellisesti luulee. Jos ihminen ei ymmärrä, kuinka yksinkertaisesti hevonen ajattelee, hän todennäköisesti uskoo, että hevonen “sikailee” tai “pelleilee”. Väitteen, jonka mukaan hevonen pystyy “esittämään” tai “sikailemaan” voi yliviivata helposti, kun katsoo tutkimustuloksiin. Hevosen aivot eivät yksinkertaisesti pysty niin monimutkaiseen ajatteluun. Takana on aina jotain muuta.

Australialainen tiedemies Andrew McLean ehdottaa, että ihmisen tarve inhimillistää hevonen johtuu siitä, että ihmisen aivorakenne ei kykene hahmottamaan muunkaltaisia elollisia, kuin kaltaisiaan — mitä enemmän ihminen tietää hevosen oppimisesta, sitä parempi se on Andrew’n mukaan hevosurheilulle.

Kun pohditaan, miksi hevonen ei tee, kuten ihminen pyytää tai alkaa jopa protestoimaan asiaa kohtaan, täytyy kiinnittää katseensa juuri siihen hetkeen. Tähän hetkeen on turha astua johtajuusajattelun ja -ongelmien kanssa, sillä tiede on kumonnut ne jo useita kertoja.

Hevosen tekemisessä ja tekemättömyydessä ei puhuta johtajuudesta, sen puutteesta tai kuuluvuudesta väärälle henkilölle.

Mitä pitäisi siis ajatella väitteistä, jotka kertovat toisin? Johtajuudesta kertovia valheväitteitä ja -uskomuksia on paljon, ja ne ovat juureutuneet vahvasti nykyiseen hevoskulttuuriin jo monia kymmeniä vuosia sitten. Googlettamalla “hevonen johtajuus” löytyy monia nettisivuja ja haastatteluita, missä johtajuudesta puhutaan virheellisesti; “Ilman selvää johtajuutta hevosen käsittely ja ratsastus muodostuvat ongelmalliseksi. Se, joka liikuttaa hevosen jalkoja, on johtaja!”¹ ja “Hevosen johtajuus täytyy ansaita.”² ovat päällimmäisiä hakutuloksia.

Kun lähdetään katsomaan hevoslauman laumadynamiikkaa, voi huomata itsekin, ettei hevoslaumassa ole johtajaa. Hevosilla ei ole arvojärjestystä tai hierarkiaa. Jokainen hevonen laumassa käyttää tarvittaessa koko kapasiteettinsa; Hevoslaumassa tiedetään toisten vahvuudet, ja jokaisen hevosen vahvuuksia hyödynnetään. Hevoslaumassa ei ole heikkouksia, sillä heikkous tekee saaliseläimestä haavoittuvaisen. Laumassa olevien yksilöiden heikkouksia korvataan siis laumassa olevien vahvuuksilla, jolloin heikkoudet kumoutuvat.³

Lauma rohkaisee hevosta, ja sillä on laumassa hyvä itsetunto. Hevonen ei pelkää kohdata heikkouksiaan laumassa, mikä on elintärkeää lauman yhteistyön ja pakenemistilanteiden varalta. Yksilön, joka ei usko itseensä, varaan ei voi laskea mitään pedon hyökätessä.³

“Voi sanoa, että laumalla on eri tilanteissa eri johtaja. Tilanteet ja yksilöt vaihtuvat koko ajan, joten järjestelmä elää.” Kukaan ei kasva tai vahvistu toisen kustannuksella, sillä vain yhteistyöllä lauma voi säilyä hengissä.³

Laumassa eläminen ja hevosen itsetunnon kasvaminen vaikuttaa myös hevosen käsittelyyn ja siihen, millä asenteella se oppii uusia asioita. Tätä voi rinnastaa ihmiselämässä siihen, että saa aamulla kehuja: Aamun kehut antavat hyvän mielen koko päiväksi. Usko itseensä ja oikea asenne jaksavat rohkaista.³

Tilanne, missä hevoslauman jäsen ajaa toisia pois esimerkiksi ruoan luota, johtuu resurssien vähyydestä. Resurssit ovat hyvin pitkälle kiinni ihmisen tarjoamista asioista; Resursseilla tarkoitetaan tässä tapauksessa esimerkiksi tilan tai ruoan tai ruoka- ja vesipaikkojen puutetta, ja siksi toiset hevoset ajavat toisiaan pois niiltä. Hevosten kanssa sitkein voittaa: Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole rauhanomainen, kärsivällinen, periksi antamaton, johdonmukainen, ystävällinen ja selkeä.⁴ Nämä eivät ole asioita, joilla saa “johtajuuden”, vaan asioita, joita hyödyntämällä hevosen kanssa työskenteleminen on varmasti mukavampaa ja antoisampaa, kun ei pyri hevosen edelle ja päälle.


Miksi hevonen kieltäytyy ja ei tee, kuten ihminen haluaa?

1. Hevonen on liian peloissaan – Hevosella on asiaan liittyvä pelko.

Hevonen ei osaa perseillä tai esittää, että se pelkäisi. Hevosilla on erittäin suuri amygdala, eli aivojen pelkokeskus, josta johtuen hevonen pelkää herkästi. Hevosella on myös pieni etuaivolohko, ja etuaivolohkoissa tapahtuu abstraktinen ajattelu sekä suunnittelu, josta johtuen hevonen ei osaa suunnitella aiheuttavansa pahaa ihmiselle. Hevonen toimii aina hetkessä, ja toimii niin kuin se siinä hetkessä kokee parhaaksi.⁵

Jokainen hevonen ja ihminen on ainutlaatuinen, ja jokainen reagoi myös pelkoon eri tavalla. Pelosta voi kertoa pään ja niskan pitäminen alhaalla, hidas ja hermostunut liikkuminen, hännän heiluttaminen temmokkaasti, paikoilleen jähmettyminen ja tilanteesta pois säntääminen: Jos hevonen reagoi johonkin asiaan näillä tavoilla, se ei tarkoita, että hevonen olisi hullu tai haastaisi ratsastajaansa.


2. Hevonen ei ymmärrä – Hevonen ei tiedä mitä siltä pyydettiin, miten sen tulisi reagoida asiaan tai mitä sen tulisi tehdä.

Jos hevonen ei ymmärrä, mitä siltä on pyydetty, se saattaa tarjota jotain muuta käytöstä, kuin mitä siltä on pyydetty. 


3. Hevonen ei voi tehdä asiaa: Hevonen ei pysty tekemään pyydettyä asiaa.

Hevonen voi kieltäytyä asiasta, jos se ei voi tehdä sitä. Samalla lailla ihminenkään ei nouse tuolin selkänojan päälle, sillä pelkää tai tietää kaatuvansa, jos siirtää painopisteensä sinne. Vaikka hevosella olisikin tahtoa, se ei kykene mahdottomiin.


4. Hevonen ei halua: Hevonen ei tee asiaa, koska se ei esimerkiksi hyödy siitä mitenkään.

Kun hevonen tekee jotain, se tekee niin, koska kokee hyötyvänsä siitä. Tämän vuoksi tykkään itse käyttää hevosten ja muidenkin eläinten kanssa koulutuksessa primäärivahvistetta, joka on palkinto, mitä eläin todella haluaa. Haluaminen on hevosen keskeinen motiivi, kun sen kanssa tehdään jotain, ja siksi myös ilman sitä tekeminen on vaikeaa.


Mitä tehdä, jos hevonen kieltäytyy ja sanoo ei?

Ensimmäinen listattu syy hevosen kieltäytymiseen oli hevosen pelko. Pelkoon voi vastata odottamalla, vahvistamalla hevosen itseluottamusta tai vähentämällä pyydetyn asian kriteereitä — toimintatapa riippuu pyydetystä asiasta ja pelon syystä. On myös mahdollista, että hevonen kieltäytyy tekemästä jotain, koska ei vain yksinkertaisesti kykene pyydettyyn asiaan (kohta kolme).

Toinen syy hevosen kieltäytymiseen oli se, ettei hevonen ymmärrä. Jos hevonen ei ymmärrä, tilanteen ratkaisee pyynnön selventäminen.

Kolmas syy hevosen kieltäytymiseen oli se, ettei hevonen pysty tekemään pyydettyä asiaa. Silloin täytyy miettiä, miksi hevonen ei pysty tekemään asiaa. Mikä pyynnössä on hevoselle vaikeaa? Pystyisikö tehtävää asiaa helpottaa hevoselle?

Neljäs syy hevoseen kieltäytymiseen oli haluamattomuus. Jos hevonen ei halua tehdä jotain, täytyy miettiä, mikä hevosta motivoisi. Miten hevosen saisi haluamaan tehdä asiaa, josta se kieltäytyy? On tärkeää muistaa myös hevosen rajat ja se, ettei hevosta lähde pakottamaan tekemään tyhmiä asioita.

Nämä kohdat ja niiden selityksen on poimittu Lindsey Patridgen luennolta “The 4 Reasons Why A Horse Says No & How To Overcome Them”, joka järjestettiin Art of The Horsemanin järjestämässä Online Horse Fair -webinaarissa. Jostakin asiasta kieltäytymiseen voi olla periaatteessa neljä syytä. Vaikka nämä kaikki neljä asiaa selittävät, miksi hevonen sanoo ei, niillä on kuitenkin selviä eroja.


Lähteet:

torstai 7. toukokuuta 2020

Mikä tekee vahvisteesta toimivan koulutustavan?

Tämä postaus on osa “Primäärivahviste”-sarjaa. Primäärivahviste on jotain, mistä eläin luontaisesti pitää ja mitä se tavoittelee ja mikä tyydyttää jotain synnynnäistä, lajityypillistä tarvetta. Sarjassa tutustutaan primäärivahvisteeseen — kuten ruokapalkan ja vapauttamisen käyttöön eläimen palkitsemiseksi ja motivoimiseksi. Ruokapalkka ei ole siis huono asia, ja eläimen palkitseminen primäärivahvisteen avulla vaatii vain mielikuvitusta!

Kuten moni tietää, hevonen ei opi asioita vain yhtäkkiä “tajuamalla jotain”. Oppiakseen hevosella on oltava synnynnäinen pyrkimys johonkin sekä niin sanottu avainärsyke, joka käynnistää oppimisprosessin. Vaikka eläimellä on sisäinen pakko pyrkiä johonkin, se ei osaa asioita luonnostaan. Hevosella on kolme vaikuttavaa osatekijää, jotka johtavat asioiden oppimiseen. Nämä kolme tekijää ovat  asian kertaaminen, vahvistaminen ja äskettäisyys — se, että asiaa on harjoiteltu juuri, jotta hevonen muistaisi sen paremmin ja myös kouluttaminen olisi helpompaa.

Ensin opitut asiat ovat kaikista “voimakkaampia”, sillä ne aloittavat hevosen oppimishistorian. Jos hevonen saa varsana nuolla ihmisen takkia tai kirmata ihmisten luokse täyttä laukkaa luoksetuloissa, sitä on ehditty toistamaan monia kertoja varsan täyttäessä puoli vuotta tai vuoden. Näistä asioista kuoriutuu vahvoja käytösmalleja, joita on vaikea muuttaa hevosen aikuistuessa. Kaikki, mitä hevonen tekee, vahvistuu ajan myötä joko käytökseksi tai tavaksi, jota ei saa toistaa.

Mitä uudempi opittu asia on, sitä nopeammin sitä pääsee harjoittelemaan kunnolla. Mitä kauemmin jonkin asian opettamisesta ja harjoittelemisesta on kulunut aikaa, sitä enemmän opetettu asia tarvitsee myös toistoja; Jos hevonen on juuri ratsutettu, sen kanssa pääsee työstämään asioita nopeasti ja sen kanssa pääsee myös kehittymään nopeammin, kun kunnon pohjatyö on tehty. Mitä kauemmin hevosen on taas antanut rynnätä tallin ulko-ovesta, sitä kauemmin käytöksen korjaamiseen menee.

Hevonen oppii käytöksensä seurauksista läpi elämänsä. Hevosen käytökseen vaikuttaa se, mitä hän on oppinut varhaisessa vaiheessa ja minkälaisia asioita hänen elämässään on vahvistettu. Jokainen hevonen on persoona, joten jokainen yksilö voi oppia samasta tilanteesta erilaisia asioita. Hevosen aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten se arvioi jatkossa eri tilanteista koituvat plussat ja miinukset.

Se, mikä tekee käytöksestä todennäköisesti toistuvan, on se, missä määrin kyseistä käytöstä vahvistetaan tai palkitaan. Ruoka, paineen poistaminen tai muu hevoselle palkitseva asia ovat yleisiä vahvistustapoja koulutuksessa.

Moni hevosihminen tietää, että kun hevonen saa pukitellen ratsastajan pois selästään, käytös voi yleistyä. Tähän väliin täytyy lisätä, että hevonen ei pukita ratsastajaa selästään ilman syytä. Jos hevonen saa poistamalla ratsastajan selästään esimerkiksi selkäkivun loppumaan tai vähenemään, pukittelemisesta tulee todennäköisesti toistuvaa. Hevonen, joka pääsee kivusta eroon saamalla ratsastajan pois selästään, kokee pukittelemisen todella palkitsevana. Tällaisissa tapauksissa uusi käytös ei tarvitse monia toistoja, että siitä rakentuu vahva käytösmalli.

Mitä lujempi vahviste on, eli mitä enemmän hevonen haluaa vahvistetta - kuten ruokaa tai eroon kivusta - sitä todennäköisempää käytöksestä tulee.

Koulutuksessa eli käytöksen muokkaamisessa on kysymys klassisesta ehdollistumisesta. Kun tietty ärsyke, kuten ääni tai ele, esiintyy toistuvasti riittävän usein jonkin toiminnan yhteydessä, hevonen oppii yhdistämään tämän ärsykkeen toimintoon. Näin tapahtuu esimerkiksi naksutinkoulutuksessa, jossa ruokapalkan merkkiääni yhdistyy hevosen mielessä palkan saamiseksi.

Klassisesti ehdollistunut käytös on reflektinomainen reaktio. Kun käytöstä toistetaan säännöllisesti, siitä alkaa muodostumaan toistuva käytöstapa tai tapa. On epätodennäköistä, että hevonen tekisi ihmisen kanssa asioita vain halutakseen miellyttää ihmistä. Hevonen oppii asioita usein operantin ehdollistumisen kautta; Operantissa ehdollistumisessa oppiminen tapahtuu käytöksen seurausten perusteella. Hevonen oppii yrityksen ja erehdyksen kautta, millainen käytös tuottaa palkkion.

Operantista ehdollistumisesta puhutaan usein koulutustapana, jolla koulutettavasta asiasta tehdään hevosen idea: Hevonen kokeilee ja keksii tavan itse, ja siksi oppimis- ja koulutustilanne on hevoselle erittäin palkitseva ja motivoiva. Tämän vuoksi operantti ehdollistaminen onkin tehokas tapa kouluttaa hevosta.

Vaikka hevonen on keksinyt käytöksen, millä se ansaitsee palkkion, käytöksen seuraukset klassisesti ehdollistuvat  käytökseen: Kaksi erillistä asiaa liittyvät yhdeksi hevosen mielessä.

Hevosen reaktio vahvistuu, jos käytös tuottaa hänelle jotain miellyttävää. Reaktio puolestaan heikkenee, jos käytös on tuottamatonta tai siitä seuraa hevoselle jotain epämukavaa. Kouluttaminen perustuukin miellyttävän tai epämiellyttävän asian lisäämiseen ja vähentämiseen.

Lisäämällä vahvistaminen eli positiivinen vahvistaminen toimii parhaiten, jos kouluttaja pystyy rajoittamaan voimakkaasti ympäristön vahvisteita. Mitä paremmin koulutusympäristöä alussa rajaa, sitä nopeammin hevonen oppii. Siksi puhutaan rauhallisesta koulutuspaikasta, siedättämisestä, totuttamisesta ja häiriöharjoittelemisesta: Kun hevonen osaa toimia rajatussa ympäristössä, käytöstä aletaan harjoittelemaan uusissa ja haastavammissa paikoissa.


Lisäämällä vahvistaminen: Positiivinen vahviste

Positiivisessa vahvistamisessa eläimen ulottuville tuodaan jotain hyvää, jotta jotakin käytöstä voidaan vahvistaa. Halutun käytöksen saamisen jälkeen ympäristöön lisätään eläimen tavoittelemia asioita, kuten ruokaa, lelu tai huomiota. Palkkion saamista edeltävä käytös vahvistuu, koska toiminta oli eläimen mielestä kannattavaa.

Hevonen haluaa maksimoida vahvisteet. Sen, mikä toimii hevoselle vahvisteena, määrittelee vain ja ainoastaan hevonen. Kouluttajan tehtävä on havainnoida, millä vahvisteella toiminta lisääntyy parhaiten.


Lisäämällä heikentäminen: Positiivinen rankaisu

Positiivisessa rankaisemisessa eläimen ulottuville tuodaan jotain, minkä eläin kokee ikäväksi. Eläin määrittelee asiat, jotka se kokee epämiellyttävinä. Käytöksen väheneminen tai loppuminen kertoo, onko epämiellyttäväksi tarkoitettu asia toiminut rankaisuna.

Positiivisen rankaisun käyttöön liittyy paljon ongelmia. Hevonen liittää kokemansa epämiellyttävän asiaan tavallisesti myös jonkin läsnä olevan ärsykkeen: omistajan, vastaantulijan, lapsen, toisen hevosen, pyöräilijän tai vaikkapa kauppakassin. Ärsyke voi olla mikä tahansa, mitä hevonen näkee, kuulee tai haistaa rankaisun saadessaan. Hevonen voi yhdistää saamansa rangaistuksen myös ympäristöön, jossa rankaiseminen tapahtuu.

Vähentämällä vahvistaminen: Negatiivinen vahviste

Negatiivisessa vahvistamisessa hevoselta tai ympäristöstä poistetaan jotain, minkä hevonen kokee epämiellyttävänä, kuten paineen ohjassa tai pohjeapu merkkinä askellajin muutoksesta. Tarkoituksena on vahvistaa edeltävää käytöstä.

Vähentämällä vahvistaminen pitää kuitenkin sisällään myös lisäämällä heikentämisen, eli positiivisen rankaisun. Jos jotain epämiellyttävää otetaan pois, sen pitää olla ensin läsnä, jotta se voitaisiin poistaa.


Vähentämällä heikentäminen: Negatiivinen rankaisu

Negatiivisessa rankaisemisessa hevosen ulottuvilta poistetaan jotain, jonka tarkoituksena on vähentää käytöstä. Palkkion poistamista edeltävä käytös vähenee, koska toiminta ei ollut kannattavaa. Jos hevosella on tapana rynnätä ulos, kun tallin ulko-ovi aukeaa, ihminen voi sulkea oven aina, kun hevonen lähtee pyrkimään ulko-oven luo. Ovi aukeaa jälleen, kun hevonen ei pyri ulos. Vähitellen hevonen oppii, että se voi oman toimintansa kautta nopeuttaa tai hidastaa ulospääsyä.

Hevosen omaehtoisesti tarjoaman käytöksen vahvistaminen palkkion avulla tuottaa luotettavimman lopputuloksen. Jos hevosta esimerkiksi palkitaan kontaktin ottamisesta ihmiseen joka kerta, hevonen alkaa ottamaan ihmiseen kontaktia myös omatoimisesti.

Hevonen oppii halutun käytöksen nopeasti, kun se saa tarjota itsenäisesti toimintaa ilman, että ihminen aiheuttaa sen.

Toisin sanoen hevonen oppii operantisti ehdollistumalla: Hevonen joutuu keskittymään ja päättelemään asioita, minkä seurauksena se on rauhallisempi, luottavaisempi ja itsevarmempi. Oppimisen edistymistä voidaan laskea ja mitata, mikä erottaa operantin ehdollistamisen klassisesta ehdollistamisesta.

Jos hevosen käytöstä pyritään muokkaamaan pakotteilla, rajat tulevat nopeasti vastaan. Kun hevosen käytöstä muokkaa palkitsemalla, eli positiivisesti vahvistamalla, rajat tulevat vastaan vasta silloin, kun käytös alkaa olla eläimelle fyysisesti mahdotonta.


Hevosen kouluttaminen onnistuu ja edistyy, kun...
  • kohdistaa yhden pyynnön yhteen toimintaan
  • käyttää helposti erottuvia pyyntöjä
  • käyttää erillisiä pyyntöjä jokaiselle opetetulle asialle (“tule” tarkoittaa luoksetuloa ja “laukka” tarkoittaa laukannostoa)
  • käyttää operanttia ehdollistumista ja klassista ehdollistumista oikein
  • minimoi koulutustilanteen ärsykkeet
  • vahvistaa jo ensimmäistä oikeaa käytöstä
  • pienentää opetettavan asian osiin
  • asia koulutetaan hevosen ideana ja ehdottamana

Lisäksi raippaa ja kannustimia tulisi käyttää vain pyyntöjen tarkentamiseen, eikä koskaan hevosen rankaisemiseen!

Millaisia ajatuksia teksti herätti? Opitko jotain uutta?


Lähteet:
  • Wirén, Tommy & Romppainen, Päivi: Hienosti hihnassa. WSOY 2014, Helsinki.
  • McLean, Andrew: The Truth About Horses. A Guide to Understanding and Training Your Horse. 2003, 69.
  • McLean, Andrew & McGreevy, Paul: Equitation Science. 2010, 189.
  • Equitation Science Internationalin (ESI) Facebook-sivu

Kuvien ©️ Anniina Gullans ellei toisin mainita.